sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Tittelintuure ja siipitaulun arvonta

Lauantaina oli siis liian sateista, että olisin lähtenyt joulumarkkinoille korttejani myymään

Otti päähän, muttei niin paljon kuin tänään.....

Juu, en siis ollut siellä tänäänkään...

Eilen illalla, tai yötähän se jo oli kun tultiin leffasta kotiin 
Pohdittiin siinä tuulen yrittäessä tuuppia autoa ojaan, että jos huomenna sataa niin en kyllä
lähde silloinkaan kastumaan torille. 
Vielä yöllä katoin että Turussa näytti säätiedotus kahta pisaraa sunnunaina

Päätettiin sitte yhteistuumin että  jään kotio.

Pitkien hyvin nukuttujen yöunien jälkeen koitti uusi aamu

Katoin ulos... höh ei sadetta 

Kello oli kuitenkin jo siinä vaiheessa liian paljon että olisin ehtinyt Turkuun ajoissa 
Meiltä on sinne 80 km, eikä Suurtorille voi ajaa enää markkinoiden alettua

Niinpä jäin kotiin, auringon helliessä markkinaväkeä ¤%&&%)=?

Olo oli kuin Tittelintuurella jota otti aivoon niin kovasti että loppupeleissähän se taisi repiä itsensä kappaleiksi 

No, ei täällä onneksi kuitenkaan ihan niiiiin kovasti, mutta tuntuvasti kuitenkin
Yhtenä kappaleena onneksi vielä ollaan, hi

Sainpahan tehtyä suuren osan jonossa odottavista siipitauluista 

Niinpä ajattelin että,
nyt kun niitä kerrankin on muutama ylimääräinen, 
niin samantien tähän kyrsääntyneeseen olotilaan voisin edes yrittää
hakea parempaa fiilistä arpomalla yhden tänään valmistuneista taulusta

Miltä kuulostais ?

Auttaiskohan, heh 

Siis....

Arvonta alkaa tänään, ensimmäisenä adventtina ja päättyy
kun kolmas kynttilä sytytetään

40 - 50

Ei muita sääntöjä
kuin että,  kommenttiboksiin ilmoitus mukanaolosta 
ja anonyymit laittakaa postiosoite josta teidät saa kiinni 

Ja palkintona siis, suojelusenkelin siivet kankaalle maalattuina

Kuvatkin on tänään, hmmmm no sitä samaa mitä viimeaikoina muutenkin, he !



Kuivuvia  pohjia aina vaan pitkin poikin ;D








Näin harmooninen ensimmäinen adventtisunnuntai vietettiin täällä ;D

Huomennapa se on päivä uus ....ja uudet mukavat hommelit oottaa

Täytyy tässä kyllä se vielä sanoa että, tämä yllättävä viikonloppuvapaa tuli kyllä tarpeeseen 
Yhteinen viikonloppu jolloin molemmat on kotona, se on juhlaa se  <3


Maarit


70 kommenttia:

  1. No olipa kökkö tuuri tuon sään kanssa.
    Ehdottomasti mukaan ihanaan arvontaan ♡

    VastaaPoista
  2. No voi harmi ettet päässyt myyntipuuhiin. Välillä tuo ilmakin osaa kettuilla ihan todenteolla!

    Ihana arvonta! Noita siipitauluja olenkin ihastellut aina täällä blogissasi piipahtaessani. Niin sievä <3 Mukana arvonnassa ehdottomasti! Jospa olisi onni myötä <3

    VastaaPoista
  3. Mukana minäkin :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  4. mukana arvonnassa.
    ihana taulu.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  5. Voi, todella kaunis taulu :)
    Olen mukana arvonnassa!
    m.k85 (at) luukku.com

    VastaaPoista
  6. Noh, ehkäpä se vapaa päivä ja viikonloppu teki ihan hyvää! Ainakin meille se nyt oli onni, kun pääsemme osallistumaan näin ihanaa arvontaan ♥ Ehdottomasti mukana.

    VastaaPoista
  7. Meillä olisi tälle ihanuudelle uusi koti tarjolla!
    Harmi sentään, ettei nähty suuryorilla. Lauantain tuuli oli kyllä kova, mutta Turun tuuli on lämmin Oulun vastaavaan verrattuna:) kävelin tyttösteni kanssa 15 km lauantaina kaikkea kaunista ihastellen. Käyhän blogissani kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
  8. Säät ovat nyt kyllä melko oikukkaita ulkotapahtumille! Mukaan tauluarvontaan!

    VastaaPoista
  9. Upea taulu, ehdottomasti arvonnassa mukana. -maitoviiksi bellis2(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Minäki tuun ihanaan arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis taulu! Mukana arvonnassa :)

    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  12. Voi ihanuus...aivan ihana taulu. Mukana ollaan arvonnassa ja peukut pystyssä ootellaan, josko onni suosisi..:)

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti ja ilolla mukana <3 Ihana arvonta!

    VastaaPoista
  14. Tottakai mukana, nuo siivet on niin kauniit.

    VastaaPoista
  15. Ihana <3 mukana arvonnassa :)
    anna-maija_1@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Ilolla osallistun arvontaan, ihana taulu!
    ronkkomerja@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Voi harmi, ei noihin sääennustuksiin taida olla kovin luottamista, antavat vain osviittaa. Täälläkin on yritetty jahdistaa nättiä kuvauspäivää, ihan turhaan. Siitäkin edestä sitten polteltu kynttilöitä ja yritetty selättää kaamosta. Ihana taulu, mukana arvonnassa tietenkin :)

    VastaaPoista
  18. Ehdottomasti mukaan :) Vaikka kotiutinkin vasta yhden siipitaulun verkkokaupasta, mutta toiselle olisi tilausta <3 katjape@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mäkin haluan omat siivet - olen jo lennossa, mutta varapari on varmasti jossain vaiheessa tarpeeseen. <3 eli mukana arvonnassa ja viestiä voi laittaa onnenkantamoisen ja universumin tarkoituksen toteutuessa osoitteeseen jotorn@gmail.com :)

    VastaaPoista
  20. Ah ihanuus, tuo taulu :)!
    Mukaan kivaan arvontaan !
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi..Ja voi ei mitenkä kaunis koti ja kauniita kuvia täällä :) Ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa tottakai.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onpa kiva, että arvot tuollaisen ihanan taulun. Meteorologin virhe on meidän etu :)
    Mukana arvonnassa ja kovasti toivon arpaonnea.

    VastaaPoista
  25. Upea taulu, mukana!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Ja tauluja, mukana arvonnassa. Meillä sataa nyt veden sijasta räntää!

    VastaaPoista
  27. Ihana blogi sinulla Maarit, kauan olen seurannut sitä. Kiitos mukavista hetkistä seurassasi.
    Ehdottomasti mukana myös siipien arvonnassa.
    riitta.makinen@ppe.inet.fi

    VastaaPoista
  28. Mukaan arvontaan lähtee myöskin hän!

    VastaaPoista
  29. Kaunis, herkkä taulu. Ajattelinkin jo tilata, mutta katsotaan josko arpaonni suosisi ensin. Rakkaat lapset ja lastenlapset ajatuksissa, kun tätä taulua katsoo..
    anne.savola.aho@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Kaunis, herkkä taulu. Ajattelinkin jo tilata, mutta katsotaan, josko arpaonni suosisi ensin. Rakkaat lapset ja pienet lastenlapset ajatuksissa, kun katson taulua...

    VastaaPoista
  31. Ilmat on ollut niin kamalia ja jatkuu vaan, mut ei voi mitään. Aivan mieletön taulu, joten koitan onneani arvonnassa :)

    VastaaPoista
  32. Minä myös mukana. Jos voitan, saa minulle tärkeä ihminen unohtumattoman lahjan... Ovat niin herkät ja kauniit.

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa!!
    outleht@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa minäkin!
    minkkinen.leena@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa
    kaisalaurila2@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Enkeli on ulkoillut kosteassa säässä, kun sulissa on niin kaunista kikkuraa! Kaunista ☆
    Mukana arvonnassa.
    Ootko Euran ruukin joulutapahtumassa mukana?

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa!
    anne1.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Huoh, voi kun sais nuo IHANAT SIIVET!
    Arvonnassa mukana.
    riitta.maukonen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ehdottomasti haluan osallistua!
    Mukavaa joulun valmistelua<3

    VastaaPoista
  40. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana tietysti =) Taulu sopisi niin kauniisti lapsenlapseni huoneeseen.
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa..
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Oi ihana taulu! Mukana arvonnassa! 😊 nimim. Sue os. susanna.82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa. Aivan ihana taulu! =)

    suvi.tohola at hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta taasen <3 Mukana ollaan :) Minäkin yritin kerran tehdä tuollaisia tötteröitä mutta... jokin meni pieleen ;)

    VastaaPoista
  46. Kiitos Maarit kauniista blogista ja ajatuksistasi.
    Ihanaa Joulun odotusta.
    Arvonnassa mukana.
    sannamjokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana oon - ihana taulu, niin kuin kaikki muukin blogissasi :D. En voi lakata ihailemasta...

    VastaaPoista
  48. Siipien suojaa tarvitaan aina. Lahjaksi lapseni uuteen pikkukotiin.
    bertta.aho@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Voi ihanaa! Mukana innolla:)
    mysteriousmx3@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa, Ihana blogi sinulla.
    t. o.hakala(at)luukku.com

    VastaaPoista
  51. Oi Luoja kuinka ihana taulu! Täydellinen uusi ankkuri kotiin. <3
    - bonafideismyanchor@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Aivan ihana taulu, kaunis blogi ja upeita maalauksia sinulla! Toivottavasti onni suosisi ja enkelinsiivet pääsisivät koristamaan uutta ihanaa kotiamme.
    tiiabirgittakeskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa. Niin kaunis taulu! Bongasin sellaisen Katjan Tässä ja Nyt -blogistakin :) Koskettava ja herkkä.

    VastaaPoista
  54. Niin kaunis tuo taulu, ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  55. Ihana, mukana! <3
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  56. Isäni hautajaiset oli lauantaina joten siipitaulu ilahduttaisi ja toisi lohtua.hannele.korhonen60@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Ehdottomasti mukana! Niin ihana taulu!!! ♡♡♡

    VastaaPoista
  58. Herkkä ja kaunis. Mukana arvonnassa.
    marjo.laisti@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ihana taulu! Toivoisin niin saavani sellaisen. Tulen siis mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  60. Osallistun arvontaan!
    holopainenveera at gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Ihanan herkkä taulu <3 Mielelläni ostaisin tällaisen jos arpaonni ei suosi ;) Anne - fanelto(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Huomenta ! Taulu on niin kaunis. Mielelläni laittaisin sen omalle seinälleni, joten osallistun arvontaan.

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua