tiistai 27. tammikuuta 2015

Sushi

Niinpä niin, nyt on takana ensimmäiset itse valmitetut sushit ikinä, ja täytyy sanoa että valmistusprosessi oli huomattavasti helpompi  ja yksinkertaisempi kuin olin kuvitellut. Liekkö japanilainen kulttuuri syynä siihen että kuvittelin aina sushin valmistusprosessin olevan lähes rakettitiedettä  ( liian monimutkainen, että viitsisi edes aloittaa )
Etsin ohjeita netistä yhden illan, ja niitä löytyikin joka lähtöön.
Lähinnä  nyt kuitenkin vain riisin keitto ohjeissa oli yhtä monta variaatiota kuin kirjoittajaakin. Sushien täytteet taas olivat kaikissa ohjeissa kutakuinkin samat

Kuljin helpoimman kautta kun ei nyt ollut tuota oikeata riisiäkään.

Käytin siis puuroriisiä joulun jämistä

Hyvää kuitenkin tuli ja sehän se on pääasia vai mitä ?



Tässä riisin keitto kaikessa yksinkertaisuudessaan

-  4 dl puuroriisiä ja 6 dl kylmää vettä - 5 ruokalusikallista riisiviinietikkaa johon sekoitetaan 2 rkl sokeria ja 1 tl suolaa

Huuhtele riisi kylmässä vedessä. Laita riisi kattilaan jossa on 6dl  kylmää vettä. Keitä riisi kannen alla noin 10 - 15 min. Käännä sitten lämpö nollille mutta jätä kattila levylle 10 minuutiksi'
Yhdistä etikka riisiin. Sekoita etikka riisiin leikkaavin liikkein, älä painele. Kun riisi on jäähtynyt voit aloittaa sushin teon.
***
 Nigri- Lohi Sushi

Pyöritä ohjeen mukaan keitetystä riisistä pallo kostutetuin käsin

Sipaise wasabia lohen pintaan 

 (Muista että sipaisu riittää !!!!!!)


 Ja sitten itse asiaan, sushi rullien tekoon 

Sushi Rolls:

Tarvitset bambualustan rullien käärimiseen 

Leikkaa täytteet, lohi ,( kirjolohenmäti ) , avokaado ja kurkku suikaleiksi. Levitä riisi merileväarkille tasaisesti. Jätä noin 2 cm yläreunasta ilman, jotta saat rullan kiinni . Tee keskelle pieni oja johon levität wasabitahnaa ( piparjuuritahna ), ole varovainen se on tulista. Ite laitoin wasabin joukkoon maustamatonta tuorejuustoa ja siltikin oli tulista. . Lado nyt wasabin päälle kala-, kurkku ja avokaado ja kääri rullalle. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi ja tarjoa soijan kanssa







Ei kyllä jäänyt viimeiseksi kerraksi tämä kokeilu oli se sen verran mukavaa ja ennenkaikkea herkullista. Ensi kerralla vaan pitää muistaa laimentaa tuota wasabitahnaa entistä enemmän sillä nyt luulen saaneeni siitä mahakipua. Iltasella söin vielä kuitenkin muutaman rullan jossa sitä tahnaa oli vain aavistus, jos sitäkään, eikä tullut enää mitään oireita,  eli mahapurut johtuivat siis siitä ja hyvä niin koska sitä voi aina laimentaa, tai vaikka jättää kokonaan poiskin :). Olisi ollut kurjaa jos joku muu ainesosa olisi sen aiheuttanut sillä silloinhan tämä sushin teko olisi loppunut tähän yhteen kertaan.

Mieskin tykkäsi oikeen kovasti ja söi kaikki mitä lautasella oli ja otti vielä lisääkin

Petri on meillä aina aika hyvä mittari näissä ruokakokeiluissa ;D

Kello käy ja uudet seikkailut odottavat kulkijaa.  Nauttikaahan lauhasta keskiviikosta 

Maarit

5 kommenttia:

  1. Oi, viimeksi viikonloppuna herkuttelin sushilla. Olet onnistunut todella hyvin rakentamaan sushit, koska mulla ne joskus lässähtävät.

    VastaaPoista
  2. Sushi on ihanaa. Vaikka sitä ja sashimia tuli syötyä miltei joka päivä taannoisella japanin reissulla, tekisi mieli tehdä sushia taas kotonakin.

    VastaaPoista
  3. Minä olen oppinut vasta muutama vuosi sitten syömään sushia, kun mies sitä tekee. Joka kerta se maistuu paremmalta ja paremmalta. Mies on opettanut myös lapset tekemään sushia. Tykkäävät kovasti olla mukana keittiössä ja tykkäävät myös syödä. Nyt ei olekaan ollut pitkään aikaan meillä sushia. Pitääkin ehdottaa miehelle, että tehtäisiin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. No ihan samaa olen miettinyt, että mieli tekis tehdä, mutta ei mahda onnistua, kun on kuitenkin niin monimutkaista :)
    Eikähän toi ihan helpolta näyttänyt nytkään, mutta siitä huolimatta tää kannusti yrittämään. Että kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  5. Isoin homma musta noissa on, että hankkii kaikki oikeat ainekset ja välineet. Sen jälkeen niitä pyöräyttelee aika rutiinilla. Ja sushi on niin parasta!!!
    (Uus blogi, niin uusi nimi t. GardenianKati)

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua