torstai 25. syyskuuta 2014

Paras hetki päivästä

Mikähän se olisi ?

No aamu tietenkin, hetki jolloin kaikki on vielä ihan hiljaista,

Hiljaista ja hämärää,( aamuhämärä on vielä ihan ok,  mutta se aika vuodesta kun joku sammuttaa valot koko mailmasta niin sitä en kestä )

Aika on pysähtynyt niinä muutamina aamun tunteina jolloin täällä maaseudulla on todella uneliasta.

Kaupunkihan on täydessä toiminnassa jo siihen aikaan jonka minä miellän aamuksi ja oma armaanikin on ollut jo tovin, jollei vielä ihan työpaikalla niin ainakin matkalla sinne.

Meillä koiran kanssa aamut alkavat hiljaisella tempolla.

Pikku pyrähdyksellä ulkona, muutamalla kahvikupposella ja siitä sitten kumpainenkin valuu omiin askareihinsa pikkuhiljaa. Minä yleensä aloitan maalaamisella ja Onni kiipeää nojatuoliinsa, laittaa silmät kiinni ja jatkaa unta kunnes on pidemmän lenkin aika ;D

Haluan aina herätä kiirreettä :) Jos on vaikkapa messuille lähtö niin herään aina pariatuntia ennen lähtöä  vaikka kello soittaisi neljältä yöllä.

Yritin kuvata pysähtynyttä tunnelmaa tänä aamuna, vaikka eihän sitä kuviin saa, tai minä en saa koska en osaa kuvata oikeaoppisesti, mutta näillä mennään,

Tässä siis hämäränhyssykuvia tältä aamulta









Juu, sipaisin huulipunaa aamulla ettei metsäneläimet luule kuolleeksi ;) ja yöpaidan peitin villashaalilla


 Hiihaa

 Äkkiä se taijanomaisuus katoaa ja alkaa ihan tavallinen torstai joka kuitenkin on toivonmukaan  toivoa täynnä ;D

Ihanaa torstaita siis kaikille kanssakulkijoille, tältä on nyt kuppi tyhjä, maalailut odottaa ja koira on kivunnut tuoliinsa. Valtakunnassa kaikki hyvin

Maarit






3 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma! Olisipa mahdollisuus tuollaisiin aamuihin... Tohinaa on arkiaamut täys ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eihän mullakaan aina näin hitaasti ole aamut lähteneet, ei suinkaan ;) aikas monta vuotta raahasin huutavaa ja potkivaa, väsynyttä lapsilaumaa aamu seitsemältä päiväkotiin.
      Talvella kun oli pakkasta niin tein aina skrapalla jonkun hahmon takalaseihin ja silloin päästiin matkaan ilman märinöitä. Muuten kyllä oli aikamoista härdelliä.
      Henkistä selvittiin ja nyt kyllä osaan nauttia tästä. Vielä se koittaa sullekkin ajat jolloin kerkee ees kammata hiukset ja löytää samaa paria olevat kengät, hih ;)
      Niin siis mulla oli tukka taskussa ja kengät eriparia, he
      Hahaaa....tämä kone laittaa vielä paremmaksi kun korjasi, että mulla oli tukka taskussa hahaa

      Poista
  2. Ihanan seesteisen ja kauniin näköistä teillä!

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua