perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sähkösavustin ja herkkuleipää

Ihanan aurinkoista perjantaipäivää.

Kun täältä ikkunan takaa kuikuilee niin voisi hyvinkin luulla että ulkona on myös lämmintä.

Piip.. väärä vastaus. Ihan mieletön tuuli tekee ilmasta kylmän ja raa,an. Lenkillä oli pipo kovaa valuuttaa

Tyydynkin siis loppupäivän ihailemaan aurinkoa ihan vaan työpöydän takaa, sisätiloista :)

Mutta pidemmittä höpinöittä sitten taas asiaan eli ruokaan.

Jos täällä ei taiteilla niin sitten syödään ja välillä molempia yhtaikaakin.

Esittelenkin siis...

Ihan paras hankinta miesmuistiin onpi tämä kaunokainen. Sähkösavustin. Aivan ällistyttävän helppoa. Pikaruokaa suoraan terassilta :) ( tätähän voi käyttää ainoastaan ulkona. Savun tuoksu on aika voimakas )

Suolasin lohenpuolikkaan ja laitoin savustimeen purujen kera. Töpseli seinään ja 30 min kuluttua oli mielettömän maukas ruoka valmis. Ei enää tarvii miettiä mitä tänä keväänä syödään.

Savustettua kalaa ja vaikka mitä muita herkkuja joita nyt keksin savustaa, he





Lohen kanssa vaan raikasta salaattia, eihän sitä muuta tarviikkaan näin perjantaipäivän menyyksi




 Viikonlopuksi vielä kunnon leipää kaikille  valkoisia jauhoja karttaville herkkusuille, nam

Käytän näiden taikinoiden valmistukseen yleiskonetta. Näitä ei tarvitse sen enempää vaivata,  ainekset vaan sekaisin ja uuniin. Vuoraan vielä vuuatkin leivinpaperilla niin säästyy siltä tiskaamiseltakin sitte :)


 Alla mahtava banaanileipä hiukan mukaeltuna elikkä ilman vehnäjauhoja ja munia


Toinen herkkuleipä joka on hyvää dipattuna valkosipulietanoiden liemeen, yammi !

 Mittaa hiutaleet kulhoon.
Sekoita joukkoon kuivahiiva ja 42 asteinen vesi. Sekoita tasaiseksi. Viimeksi lisää paloiteltu omena tai päärynä. Sekoita ja anna kohota kulhossa puolestatunnista tuntiin. Vuoraa uunin kestävä kulho ja kaada kohonnut taikina siihen,pirskottele päälle vettä ja peitä kannella.
Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla ritilän päällä noin  tunti 225 asteessa.
Viimeiset 15 minuuttia voit paistaa leipää ritilän päällä rapeuden takaamiseksi.
Leipään kuuluu syntyä rapea ja paksu kuori ja sisältä sen tulee olla pehmeää, muttei kuitenkaan puuromainen

Kaikki herkut sitten vaan ääntä kohti ja niin on yhden keväisen perjantain ruokapuoli pulkassa


Menyy

Valkosipulietanat

Savustettu lohi katkarapusalaatilla

ihanan raikas raakakakku minttukastikkeella



Ihanaa viikon viimeistä kaikille. Pitäkäähän kiviä taskussa ettei tuuli vallan vie mennessään :))

Maarit

10 kommenttia:

  1. Kiinnostavan näköinen ja kuuloinen kapistus! Mä en ole kovin suuri kalan ystävä, mutta savukala kyllä maistuu. Voisi siis olla ihan viisas hankinta itellekin - sitten joskus, kun olis se terassi... nyt ei oikein ole paikkaa missä sitä käytellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön vehe :) Eikä sun tarvii sitä terassiakaan ootella ainakaan tän takia :) Tämän pöntön voi asettaa keskelle pihaa, paikkaan vaan mihin sähköä saa. Parempikin vaan mitä kauempana talosta. Tuoksu on nimittäin auka mahtava, savuinen ja tarttuu nopeesti hiuksiin ja vaatteisiin. Minä kannan tuon huomenna hiekalle ja laitan vaan päälle.
      Ei muuta kun motonettiin vaan sähkösavustinta hakemaan. Hintaa moiselle ihmeelle oli 49e. Eihän tämä perinteistä savustuspönttö' hakkaa mutta tämä on tämmönen nopea , siisti ja vaivaton tapa savustaa.
      Huomenna kokeilen savustaa kasviksia.
      Ai niin luin jostain että ilman puruja loistava grilli nopeaan ruuanlaittoon, he

      Täällä on niin kova tuuli että pipo lähtee päästä jos ei pidä kiinni ;))

      Ihanaa viikonlopun alkua sinne

      Poista
  2. Hurja tuuli täälläkin, edes kissa ei halua olla ulkona, tuuli kai veisi sen mennessään.
    Kiinnostavia leipiä, aion kokeilla noita molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banaanileipä käy ihan kahvileivästäkin, on sen verran makea ja tuo toinen käy tavallisesta aamupalaleivästä. Eihän näillä kunnon vehnäleipää korvata mutta mitäs sitä nainen ei tekisi itsensä hyväksi, hi

      Poista
  3. Pitäpäs näyttää tää postaus siipallekin. Hän haaveilee jatkuvasti savustamisesta. Kaikenlaisia virityksiä onkin jo nähty.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän helpommaksi ei savustaminen voi muuttua. Pitää itekkin vähän jarrutella ettei vallan kyllästy savukalaan kun joka päivä vaan laittais helppoa herkkua ;DD

      Poista
  4. Meiltä löytyy myös sähkösavustin.Viime kesän hankintoja..mutta toki on myös talvella ollut käytössä.Siikaa ja lohta on taidettu eniten savustaa..tai siis mies savustaa.Meillä se on hänen homma :) Mukavaa viikonloppua ja herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies katto pitkään kun ehdottelin sähkösavustinta.
      Alkoi sanoa , että meillä on tuolla tallissa savustuspönttö...Mitä sitä tuommosellä ?
      No, eipä sano enää mitään. Pääsee itekki helpolla kun vaimo savustelee kaloja ihan omatoimiseti :))

      Poista
  5. Meilläkin viimemesänä ostettiin tuo sähkösavustin ja todella hyvä ostos...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippu peli ja tänäänkin laitan taas pöntön kuumaksi, naam :)

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua