lauantai 1. helmikuuta 2014

Luistimet

Lunta on tupruttanut koko viime yön ja sitä olikin kertynyt paikka paikoin aikamoiset kinokset.
Myös metsässä oli tuuli tuivertanut polut umpeen  ja koska siellä ei ketään käy niitä polkuja aukomassa,  niin kävely siellä oli jokseenkin raskasta.  Mikä taas on oikeenkin hyvä juttu kunnonkohottamisen kannalta

Maijulta hain aamulla luistimet lainaan kokeillakseni että kannataako omia vanhoja lähteä terottamaan.
 Ihan mahtava oli luistella vaikkei jää kummoinen ollutkaan, jotenkin aika pehmeän tuntunen.  Luistinkenttä on tuossa ihan tien toisella puolen entisen kyläkoulun vanha pieni kaukalo.

Suunitelmissa olisi mennä myös huomenna, joko aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla,  silloin saa luistella ihan yksikseen. Tai paremminkin silloin ei ole kenenkään toisen tiellä jos vaikka kompuroi ja sotkeentuu omiin jalkoihinsa

Kuulin juuri ettei luistimia tarvitsekkaan palauttaa enää tänätalvena, hyvä..:)


Kahvakuulan vartija, Onni





 Sitten taas vaan toivotaan,  että huomenna olisi yhtä mahtava ulkoilusää kuin tänään

Mahtavaa viikonloppua kaikille

Maarit

Ai niin, kiitos taas teille ihanaisille mukavista kommenteista. Piristävät, naurattavat ja ilahduttavat

Kiitos, Noora vinkistä jossa on ohjeita kahvakuulailuun:)) Ihmettelen niitä sitten huomenna

6 kommenttia:

  1. Juuri Ellis-blogissa sanoin, että taitaisin tarvita luistelukoulua...on meinaan muutama vuosi vierähtänyt viime luistelukerrasta..:)

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kun kokeilemaan. Itseltä vierähti vain 25.v ja silti pysyin kutakuinkin pystyssä :)
    Loistavaa liikuntaa kertakaikkiaan

    VastaaPoista
  3. Täälläkin on vierähtänyt muutama tovi edellisestä luistelukerrasta...en varmaan enää pysyisi edes pystyssä ;)
    Minä olen hurahtanut tuohon kahvakuulailuun. Kiva, kun sitä voi helposti harrastaa kotonakin. Kaikki on vaan itsestä kiinni.
    Hyvä, kun joku vartioi kuulaa...Nehän taitaa nykyään olla haluttua kamaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä sitä aina pystyssä pysyy ;) Liikkumisesta ei sitten voikkaan sanoa samaa, hi

      Täällä sataa lisää lunta vaakasuorassa. Huomenna on taas mukava lykkiä lunta muutaman tunnin jos tämä jatkuu aamuun saakka. Saa Onni leikkiä kahvakuulalla ;D

      Poista
  4. Luistelu on ihanaa-mielestäni parasta talviliikuntaa..tai ainakin hauskinta :) Luisteluiloa!

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua