perjantai 4. tammikuuta 2013

kaupunkikierros

Kukkuu

 Aamu täällä on valjennut TOSI kosteana ja lämpimänä vaikkei aurinko paistakkaan .
Täällä satoi kaatamalla koko yön ja oikeastaan puolet päivästä .
 Täällä kun sataa niin se ei ole mikään pikku sade ,  vaan hanat kaakkoon .)
Sateenvarjot on villassa vakiovarusteena , ihmettelin sitä tullessa vaan en enää , hi.
Täällä tuo sade ei kuitenkaan "pilaa " lomaa koska lämpötila  on koko ajan 30 paremmalla puolella .

Aamulla oli katto vuotanut ,  muutamastakin kohtaa .

Eilen käytiin kaupungilla ;)

Ensin veneellä pois tästä saaresta jonka jälkeen pitkälti toistatuntia avolavan lavalla . Ihanat maisemat ja köyhä maaseutu tulee ajettua läpi jos mielii suureen maailmaan .

Matka päättyi turistien yleensä näkemään kaupunkiin,  isoine tavarataloineen ja mäkkäreineen .
Haettiin sieltä tarpeellisia asioita , kuten aurinkorasvaa jota saaren kaupoista ei löytynyt ;)

Tepasteltiin hälinässä jonkin aikaa ja ilomielin palattiin takaisin " kotiin "

Täältä saarelta on hälinä kaukana
 Jos ei halua nähdä muita ihmisiä,  siihenkin täällä on mahdollisuus .
 Kilometri tolkulla valkoista hiekkarantaa ja autioita kyläteitä . Eikä ketään muuta :)








                                                         Kuinka saisin rikki kookospähkinän ?


                                                          Ja sitten toisenlainen thaimaa

                                                             Näillä lähdetään tältä saarelta
                                                             Vauhti on huimaa avolavan kyydissä





Ostettiin tarpeellisia asioita :)
Aurinkorasvaa , sipsejä ja englanti-thai sanakirja .
Sanakirja on tarpeellinen tällä saarella ja pikkukylissä.  kaupungissa  kaikki puhuvat thai-englantia eli jättävät r-pois . Vaikeaselkoista...

                                     Oli jo pimeä kun palattiin . Onneksi sade sentään lakkasi


                                                      Veneellä kotiin , ah mikä rauha ;)

                          Tällä saarella ei tarvita paljoa :)  Yksi nätti mekko ja sanakirja  . Hyvä niin

                                                                  Erittäin hikisin terveisin

                                                                              Maarit

10 kommenttia:

  1. Mitä pähkinöitä!! Nestettä vain juoden eteenpäin. Ihania kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan kuinka saisin rikki kookospähkinän ?? hahahaa

      Poista
  2. Nauttikaa nauttikaa, mä niin voisin tulla takas.

    VastaaPoista
  3. Oijoi,nyt vasta hokasin, että olette vissiin paratiisissa:)

    VastaaPoista
  4. Mukavalta vaikuttaa tuo retkeily ja autiot rannat. Hyvää Loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily täällä on turvallista ;) ja saarelaiset yhtä hymyä ilman ulkoa opeteltua kestohymyä . Oikeesti aitoja ja vaatimattomia

      Poista
  5. Hei, mun tuli mieleen että onko siellä ötököitä? Siis sellasia vaarallisia ja pelättäviä tai sit torakoita tai käärmeitä tai muuta sellasta mikä pääsee esim huoneisiin? Ajattelin vaan että voiko siellä huoletta kuleksia ja nukkua jne vai pitääkö osata ottaa huomioon jotain tuollasta?

    Jos ötököitä ei ole niin voiko ton paratiisimpaa paikkaa olla?? Näyttää ja kuulostaa niin ihanalta!!! Edelleen ihanaa matkaa teille! Ootteks te siellä miten kauan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin ötökän ötökkää no, hyttysiä ehkä ? Ei oo kyllä mua kiusannu.
      Huoneessa en ole nähnyt mitään ;)En edes yöllä kun ravaan 20 kertaa vessassa . Iltaisin rannalla on rapuja , yäk , valkoisia mutta ne lähtee pois alta ktllä aika liukkaasti .
      Vielä viikko ollaan ja huristellaan skodulla ympäri tätä pikku saarta :)
      Nuoriso kysyi eilen että , eikö siellä oo tylsää , ou

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua