torstai 16. kesäkuuta 2016

Terassin kaiteet Torista


Näitä lähdin eilen Vantaalta hakemaan

Eikä voi muuta sanoa kuin että, kyllä kannatti

Kyseessä on siis rakenteilla olevan terassin kaiteet.



Kaiteet, joita on etsitty jo jonkin aikaa.

Kun mistään ei tuntunut löytyvän sopivia, niin siirryttiin kakkosvaihtoehtoon ja siinä vaihtoehdossa miehen piti tehdä ne itse.

Siispä tilattiin kaiteen materiaalit samalla kun tilattiin terassin muut puutavarat.
Hienot varmaan niistäkin olisi tullut. Mutta, mutta kun silmissä on tietty visio valmiista terassista niin ihan älyttömästihän sen kaiteen itse tekeminen olisi vaatinut ylimääräistä aikaa ja vaivaa


No, nyt ei enää tarvii jossitella eikä miettiä kakkosvaihtoehtoa.
Kaiteet jotka Torista löydettiin on enemmän kuin uskalsimme edes toivoa ja ne sopii täydellisesti Ranskalaiseen teemaan jota tässä yritetään vääntää tuonne takapihalle...:)



Muuten, mieskin on jo suostunut heittämään vatupassinsa nurkkaan ( ei tietenkään terassin suhteen ) ainakin osaksi aikaa...:) ja antaa kaikkien rönsyjen tulla vaan kivien välistä eikä enää koeta epätoivoisesti " siistiä " pihaa kaiken aikaa. 
Niin ne sadut muuttuu. Joskus viime kesänä kun pohdin täällä tämän takapihaprojektin alkaessa, että mitähän siitäkin tulee kun toinen on tarkka ja haluaa kaiken olevan vatupassilla vedetty, ja toinen taas vähän sinnepäin ja vielä antaisi kaikkien rönsyjenkin vaan rönsyillä....


Lopputulos on onneksi molempia miellyttävä. Yhteisymmärryksessä tehty :), ja vain muutaman kerran olen joutunut piilottamaan vatupassin....

Pintalauta värjätään harmaaksi

Se niistä kaiteista !
 Lisää sitten kun ovat löytäneet paikkansa 

****
Ihana että saatiin vettä taivaalta <3

Ei harmita yhtään, sillä ainakin tänne sade tuli kyllä niin tarpeeseen. 
Olis muuten kannattunut vasta tänään lähteä sinne Vantaalle. Eilinen ihana päivä kun meni vähän niiku hukkaan autossa istuskellessa. Autossa, jossa vielä ilmastointikin hajosi.
Uuuh, miten kuumaa.. Miten sitä on ikinä voitu ajella autoilla joissa ei ole ilmastointia ? 

Luonnonkukat on nyt kauneimmillaan. 
Poimin niitä maljakot täyteen joka aamu 


 

Tämä tässä alhaalla on Lasse/ vanha mallinukke :D 

Lasse päätyy betonikokeilun uhriksi. Kunhan kerkeän...




Unelmien kesälomareissu suunitteilla....Carl Larssonin kotimuseo Ruotsissa
 

 Perhosenkeräilijän lahja toiselle keräilijälle 



Semmosia kuului tähän, kerrankin voi sanoa, että ihanaan sadepäivään..

Mukavaa torstaita kaikille <3

Maarit

9 kommenttia:

  1. Upeat kaiteet!
    Oikein odotan kuvia kun ovat paikallaan!
    Toivotan kauniita kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. No mutta kylläpä kannatti lähteä hakemaan tuollaisia kaiteita, niin komeet ja niin ranskalaiset :)
    Valmiista terassista kuvia odotellen :)
    Kivaa sadepäivää sulle ja kaikille puutarhoille !

    VastaaPoista
  3. Todellakin unelmamatkakohde! Hienot kaiteet.

    VastaaPoista
  4. Oi mieletön mitkä kaiteet! Olen haaveillut just tuollaisista palasista, en tosin terassin kaiteiksi, mutta muihin juttuihin. Jos olisin kadehtivaa sorttia, niin nyt voisin vaikka olla :) Upea tulee terasistanne, vatupassilla tai ilman :D
    Ja nuo perhoset.... eikö reissussakaan valittamista....
    Taidan mennä pois :D Kivaa sadepäivää sinne!

    VastaaPoista
  5. Aivan upeat kaiteet.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  6. No kyllä kannatti ostaa nuo kaidevärkit. Tulee varmasti upeat kun on valmista.
    Ihania noi kukat sisällä.

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömät kaiteet löysitte. Onneksi jaksoitte etsiä. Mielenkiinnolla seuraan myös teidän pihaprojektia :)

    VastaaPoista
  8. Liityin äsken blogiisi jäseneksi/lukijaksi.
    Sinäkin voisit liittyä blogini jäseneksi, kiitos etukäteen.

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua