tiistai 7. heinäkuuta 2015

Pikkusiika pannussa ja sateesta pelastettuja pioninkukkia


En ole aikaisemmin ostanut ns. pannusiikoja, niinkuin niitä kaupassa kutsutaan
-tai oikeammin en ole koskaan aikaisemmin moiseen herkkuun edes törmännyt :)
Kala minun makuuni ja ruodot lähtevät kypsästä kalasta helpolla.
Kun kala on paistettu voi fileet irottaa ja koko ruoto lähtee helposti

Jäljelle jää hyvä ja herkullinen kala ilman ruotoja 

Lisäsin ainoastaan suolaa kalan sisään ja paistoin voissa kuumalla pannulla

Pannun pitää olla kuuma, mutta kala ei tarvii pitkää kypsymisaikaa
Minuutti - tai pari molemmin puolin riittää hyvin 


Kala maistui ihan itsepyydetyltä :)


Kalan kaveriksi perunoita, kukkakaalipyreetä. uunitomaattia ja uunijuureksia


Uunitomaatti:

Halkaise tomaatti ristiviillolla ja laita vuohenjuustoa sisään
Rouhaisu mustapippuria, suolaa ja tilkka oliiviöljyä
 noin.35 min - tai kunnes tomaatti on auennut
Päälle basilikaa 

******
Uunijuurekset :

palsternakkaa, uusia porkkanoita, punajuurta, sipuli
Pilko juurekset ja laita uunuvuokaan
Pirskota päälle sitruunan makuista oliiviöljyä, pippuria myllystä ja ripaus suolaa
Muutama timjamin oksa
Uuni 45 min ( sekoita niitä muutaman kerran paiston aikana )

Laitoin eilen uunitomaatin juuresten kanssa samaan vuokaan 
Aika pehmeiksi kerkes tomaatit tulla. Makua se ei haitannut :)

********
Kylmänä lisukkeena artisokansydämmiä mausteöljyssä
Tein tämän itse, mutta Lidlin vastaava on tosi maukasta, nam..



 Ja sitte sujuvasti ruuasta- joulukuvien kautta, mihinkäs muuhun aiheeseen kuin, kukkasiin, heh !

Miten se meneekin aina niin että kun nuita Pioninkukkia vartoo kuin kuuta nousevaa, ja kun ne sitten vihdoin aukeaa, niin samalla kuin tilauksesta, tulee rankkasade, joka tukiraudoista huolimatta hakkaa auenneet kukat maahan. höh

Täällä tulee kaatamalla vettä ja äsken juoksin pelastamassa osan jättisuurista kukista sisälle maljakoihin 

On ne kyllä kauniita maljakossakin<3




 Reaaliaikainen kuva.... Vettä...


**
Jeps..ja vielä kuva Onnin aamupissityslenkiltä poimitusta kimpusta <3

Ihana kun tienvarret kukkii..


Semmosta tänäpä..
ja nyt taidan lähteä ettimään kynttilöitä että edes jonkinsortin tunnelmaa sais tähänki aamuun, hi !

Mukavaa päivää sateesta huolimatta 

Maarit

7 kommenttia:

  1. Herkullista ruokaa!
    ... voi noita "kukkaparkoja"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuasiat oli kyllä hyviä. Suosittelen ostamaan jos kohdalle osuu kaupassa, nam..maistuu siltä kuin olis ite ongella saanu :))
      Kukat on nyt hyvässä hoidossa täällä sisällä. Nou hätä, he !!

      Poista
    2. Siis pikkusiiat eikä pikkuasiat kuten tämä table asian näkee, heh

      Poista
  2. Siikoja ollaan vaan savustettu,herkkua nekin.Hyvältä näyttää kala lisäkkeineen..Ihana tuo luonnonkimppu <3 ..ja tontut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan tämmösiin pikkusiikoihin enne törmännykkään. Oli niin hyviä että, lähen hakemaan niitä lisää..jos siis kaupassa vielä on, nam.
      Luonnonkukat on kauniita <3

      Poista
  3. Voi pioniparkoja...., mutta kauniita ovat!
    Herkullisia ruokia, joten kiitos ohjeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pioniparkoja, tosiaankin.... Tänäaamuna ovat jo lähes kuukahtaneet painavasta vesitaakasta... Kyllä harmittaa, että miksi just nyt pitää sataa nuin lujaa :))

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua