perjantai 15. toukokuuta 2015

Kukkia terassille


Haettiin eilen kesäkukat sisääntuloterassille ja osan laitoin jo illalla ruukkuihin, en kuitenkaan arvannut jättää niitä vielä ulos vaan nostin kaikki takaisin kasvihuoneeseen yöksi

Sain muuten aikamoisen raekuuron niskaani kukkia istuttaessa

Sisääntuloterassilla on oikeastaan aina aiemmin ollut aika keltavoittoiset kukkaistutukset. Tänävuonna päätettiin kuitenkin tehdä poikkeus ja antaa kaikenväristen kukkien ilotella ruukuissaan ja houkutella perhosia..

Takapihankin kukkien värit valikoitui osittain siksi, että ovat hyviä perhoskukkia ..

Meillähän on miehen isän tekemä upea perhoskaappi olkkarissa...se on
 täynnä miehen pikkupoikana keräämiä perhosia.  
Siististi aseteltuina lasien alle, nimettyinä ja asianmukaisesti merkittyinä suloisella lapsen käsialalla.

Nyt kukkia ei toki valittu pyydystämisen vuoksi vaan ihan vaan siksi että perhoset on kauniita 

Pitänee kuitenkin piilottaa haavi ...siis jos kukkaloisto on edes jotakin sinnepäin mistä haaveillaan....

Suuret on unelmat ja mun mielikuvituksella asun kesällä lähes eedenin puutarhassa * naurua *


 Värit on huonot näissä kuvissa. Otettu muovitetussa kasvihuoneessa jossa on kummallinen valo, ;)




Kyllä tuli kiire sisälle kun raekuuro yllätti kesken kesäkukkien istutuksen.


 Aamukahviseurana.. eilen hankittu puutarhalehti ;)



 Päivän ruoka ..parsaa, ja sen kaveriksi jotakin mitä ulkona voi valmistaa


Nyt loppu kahvi kupista ja makkarissakin alkaa kuulua heräämisen ääniä, joten se olis niinku lähettävä puuron keittoon... ja  nokka kohti uutta reipasta pihapäivää ;D

Toivottavasti saadaan aurinkoa tänään .....

Ihanaa lauantaita !

- Maarit -

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaisia markettoja ja saman sävyn tarhaverbenaa. Mikä ihana yhdistelmä tuleekaan.

      Poista
  2. Itse olin eilen kuvailemassa omalla pihalla juur sillon ku raekuuro alkoi... Myöhemmin käytiin ostamassa pari pelargoniaa ja kirsikkapuu, kyl se kesä sieltä tulee :)
    - Suloista lauantaita <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan kesäisen näköisiä nuo kukat ruukkuineen<3 Raekuuro täälläkin tuli eilen niskaan, mutta onnneksi illalla aurinko edes vähän helli meitä. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Niin kauniin sävyisiä kukkia, juuri minunkin makuuni :)
    Samoin, en uskalla kesäkukkia vielä ulkona pitää...lupailivat lämpimää ens viikolla, toivotaan !
    Ihania puutarhapuuhia sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Ihan on kesäisiä kuvia raekuurosta huolimatta! Kauniita sisäkuvia :).

    VastaaPoista
  6. Kauniita kukkasia olet hankkinut! Juuri samoja sävyjä täälläkin listalla... Kyllä se tästä vielä kesäksi muuttuu! ♥

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua