lauantai 1. maaliskuuta 2014

Sitä saa mitä tilaa

Jee. Tosiaankin, sitä saa mitä tilaa. Minähän olen tilannut koko viikonlopuksi mahtavaa auringonpaistetta

Vielähän tuo ujonlaisesti kurkkii tuolta pilven takaa,  mutta  eihän sitä nyt toki sovikkaan  silleesti vaan ryntäillä lähes puolenvuoden piilosilla olon jälkeen ;D

Metsässä oli satanut styroksia, he.

Ihmeteltiin kovasti, että minkälaista lunta oikeen on satanut ja ennen kaikkea koska? Näytti ihan kuin joku olisi hajoittanut stryroksilevyjä.

Metsä antoi kuitenkin parastaan.

 Aurinkoa, pikku pakkasta, ei kuraa, happea ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä,- vanha ystävämme valkohäntäpeura vilahti pellonlaidassa.

Onni on aina kiinni sen kohdan jossa on peurojen ruokintapaikka ja  jos oikeen tuuri käy niin saattaa nähdä peuran vilaukselta siinä syömässä.

Aika vikkelään ne siitä kuitenkin häviävät kun tulee ihmisiä lähelle



 Hain kaupasta lisää tulpaaneja, keltaisia




 Pajunkissat on pulleina ojanpientareilla..:)



 Metsään on satanut styroksia, he. Ei oikeesti, näytti vaan ihan sille .D



Työhuoneen ikkunasta ei näy enää kovinkaan talvinen maisema 




Auringolla on mahtava voima ja täällä onkin kuljettu hymyssä suin koko päivän.

 Nyt alkaa olla aika silitellä vaatteita synttäreille .

En tykkää silittämisestä lainkaan, mutta tänään tuokaan ei haittaa pätkääkään, diddiiii

Synttärit kutsuu ja napa paukkuu


Älkää nyt missatko tuota mahtavaa keliä, vaan menkää vaikka parvekkeelle hakemaan annos D- vitamiinia

Maarit                                                                                      

10 kommenttia:

  1. Juu kiitos vaan...auringosta ja niin keväisestä päivästä ollaan saatu nauttia..:)
    Mukavia juhlia!

    VastaaPoista
  2. Mulla meni auringonpaiste siivotessa. Kun lopulta pääsin ulos, olikin jo ihan pilvistä.. :O(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis et oo tosissasi ;) No ehkä tuo ei haittaa olen nimittäin tilannut aurinkoa myös huomiseksi. Menet sitte heti aamusta Mikin kanssa metsään hakemaan D-vitamiiniannoksen ;))

      Poista
  3. Ihania nuo peura ja vauvakuvat ja tietysti tuo auringonpaiste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) aurinko tuntuu pitkän tauon jälkeen oikeen erityisen ihanalta ja toivottavasti se näyttäytyy myös huomenna :)

      Poista
  4. Täällä ei ole näkynyt vilaustakaan auringosta...mutta jospa huomenna ;)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Epäreilua teitä kohtaan,ei aurinkoa ;) no oikeestihan se paistoi täälläkin aika vähän aikaa tai ainakin tuntu vähältä kun sitä on niin odottanut. Peukut pystyyn että sielläkin paistaisi huomenna

    VastaaPoista
  6. Hauskaa viikonloppua, täällä ei vielä näy aurinko mutta toivottavasti ilmesyy vielä tänään :) Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonolta näyttää tuon auringon suhteen täälläkin tänään. Näyttää satavan sitä styroksia tänään. Rakeita. No keväinen olo on kuitenkin ja se on mahtava tunne. Ihanaa sunnuntaita sinne

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua