tiistai 10. joulukuuta 2013

Luukku 11

Kun te unikeot avaatte luukun nro. 11 niin meitsi istuu jossain ihanassa kahvilassa  köpiksessä, jollakin ihananalla kujalla ;D

Ulalaa, juu,u taas tyttöjen reissussa ollaan.

Haistelemassa tanskalaisia tuulia ja ihastelemassa jouluisia pikkupuoteja

kaikesta ihanuudesta huokimatta,  yhdennentoista luukun kuvat on, yllätys, yllätys meiltä kotoota ;DD

Mistäs muualta ? jos viettää suurinpiirtein kaiken aikansa näiden seinien sisäpuolella.

                                                                             **
Onni on joutunut, ei leikkuupuimurin alle, vaan ihan mun omaan käsittelyyn.

Leikkasin siltä puolet karvoista ja vielä jäi karvoja niin, että mein talossa on samanmoisia mattoja kuin toi matto missä Onni tossa kuvassa makaa, niin ihan Onnin toimesta vähän joka huoneessa.

Aivan järkyttävä karvanlähtö. Aamulla suunittelin, että nyt lähtee kaikki karvat, mutta armahdin sitte kuitenki sen siltä ja tyydyin vaan saksimaan suuremmat osiot

Tassuista käydään aina kova kisa, että leikataanko ne vai ei ja välillä ne kasvaakin tosi pitkiksi kun niiden leikkaaminen on Onnista niin vastenmielistä





                                                                   



  Artturille tein kortin ja lahjaksi annettiin karitsantalja jonka saa rattaisiin, ettei muru palele







 On kyllä kylmän näköstä ulkona ja onkin,  pakkasta on -7





Semmoiset jutskat oli tämän päivän luukussa. Nyt taidan siemaista kupposen höyryävää teetä ;D

Maarit

3 kommenttia:

  1. Voi - teillä on jo ihan jouluisen näköista! Minä en ole vielä aloittanutkaan;) - no, se nyt ei ole mitenkään uutta - näin meillä mennään aina - ja aina on joulu tullut!
    Oikein mukavaa reissua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mahtavalla reissulla olet ja miten iso poika Artturi jo on...tukkakin niin hienosta♥

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua