torstai 26. joulukuuta 2013

26

Tapaninpäivä on paitsi setäni -Tapanin syntymäpäivä,  myös aikamoinen hulinapäivä täällä.

Serkukset painii, että lattia tärisee ja ääni on aikamoinen.

Yö meni kummituksia ja muita pelotuksia häätäessä ja nyt mulle uni maistuisi koko yön kestäneen kummitusjahdin päätteeksi,  mutta nämä taitaa olla eri mieltä ja täydessä viressä jo.

Ei auta muu kun lähteä alas jakamaan palkintoja ekalle nukahtajalle ja vähän pienempää palkintoa seuraavalle ja niin edelleen

Helmi nukahti ensin ja saa joulupiparkakkutalon palkinnoksi :)

Alakerrassa nukkunut arjen pelastaja on myös pyhien pelastaja ja aamupalan ääni kuuluu jo joten lapset aaaallaaas.....



Aamupuhteet, legojahti valmiiksi


Vielä tänään ja sitten vasta ensi jouluna





Ihanaa tapania kaikille

ONNEA Tapanille ja mullekkii, että pysyn hereillä iltaan saakka :)

Toivoopi, Maarit

4 kommenttia:

  1. Hyvää ja riemullista tapaninpäivän jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Voi sua, koeta pysyä hereillä. Joskus sitä kummitusjahtia joutuu tekemään. Ihanaa Tapaninpäivän jatkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummitusjahti on aikamoista hyppimistä .) Juuri kun saa unenpäästä kiinni niin kuuluu pieni ääni, mitä tuolla nurkassa näkyy ?? Ei muuta kun valot päälle ja todistamaan että nurkka on tyhjä. Koittaa taas hetken rauha , kunnes pimeestä kuuluu pieni ääni,mitä.......jne....

      Ite pelkäsin karhuja ja niitä olikin välillä huone lähes täysi .9

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua