keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Mites sitä ruokaa sitten tehtiinkään

Mä niin toivoisin että tää vanha koira vielä oppisi uusia temppuja

Mulla nimittäin kuluu ihan tuhottomasti aikaa kaiken mailman ruokahommeleiden parissa .

Ja lihaton lokakuu on vasta alussa

Ihan tuntuu siltä kuin en ois koskaan ennen ruokaa tehnytkään 

Sellanen hetki kun menee  kauppaan ja ostaa vaan jotakin mistä sitten vanhalla kaavalla valmistaa maukasta ja hyvää ruokaa , sellanen tuntuu nyt aika utopistiselta . 

Seison kaupassa ja kattelen vaan ympärilleni , että tars tehdä jotaki ;D  Mutta mistä , hö

No tänään sitte lappasin kärryt täyteen juureksia ja vihanneksia ja päätin tulla toimeen niillä joita nyt sattumanvaraisesti eksyi sinne kärryyn 

Punajuuria parinkilon verran = Borssikeitto ja rakuuna punajuuret . 

Pääruoka jää jotenkin " vajaaksi " nyt kun liha puuttuu,  ja silloinhan  se on korvattava jollakin lisukkeella . Esim juuri noilla säilötyillä punajuurilla :) No, ei tietenkään tänään kun ruuaksi on keittoa 



 Ennen ruuan valmistusprosessia piti saada murua rinnan alle . Keitin siis mannapuuroa ja lisäsin siihen
päälle eilen keitettyä omenasosetta .

Sosetta oli tarkoitus päätyä pakkaseen monta purkkia vaan kuinkas sitten kävikään

Se oli niin vietävän hyvää , että suuri osa meni ihan vaan maisetellessa , uudestaan , .ja uudestaan  , ehe .

No ihan oikeestihan sitä onneksi  päätyi myös sinne  pakkaseen muutama keppo . Nyt pitäisi saada  omenia lisää ja äkkiä . Nälkä kasvaa syödessä


Toinen suuri herkku on artisokansydämmet , namia .

Öljyä ja mausteita artisokkasydänten päälle purkkiin, sen jälkeen purkki yöksi jääkaappiin muhimaan ja aamulla ihana herkku on syömistä vaille valmis.

ja,  jos sitä jostakin kumman syystä jää syömättä   niin se kyllä säilyy jääkaapissa parikin viikkoa

 Siinä sitä vasta hyvä kasvisruokien lisuke , ja liharuokien varsinkin , he

Ja mikä parasta,  tämä on herkku jonka saan syödä ihan yksin kaikki,  ha

Luin ohjeen Olga Temosen kasviskeittokirjasta - Emäntänä olga . Suosittelen




 Ja sitten päästäänkin pääruokaan , eli ihanaan syysherkkuun .
Borssikeitto on yksi herkuista jota olen valmistanut lukuisia kertoja ennenkin , siis ennen tätä lihatonta lokakuuta :)
Kuuma keitto ja smetana kikkare päälle :=) siitä ei syysherkku parane



 Rakuuna punajuuret . Uusi tuttavuus muhii muutaman päivän ja sitten vasta saa tietää , että tuliko hyvä vaiko huti



 Ja sitten tottakait vähän taiteilua väliin







 Onni on värjääntynyt vaaleanpunaiseksi ,  värjäävästä räsymatosta , hi = Buudeli


Sellaisia ruokia siis syntyi  punajuurista . 

Ja tässä vielä eilisen , todella maukkaan juurespadan ohje 

1 Bataatti
6 perunaa
4 porkkanaa
50g voita
11/2 maito
suolaa maun mukaan ja jotakin peruna , tai grillimaustettakin voi laittaa jos haluaa

Juurekset kuoritaan , paloitellaan ja sitten keitetään kypsiksi 
Survotaan sauvalla , lisätään voi ja maito sekä mausteet
Siirretään koko helahoito uunivuokaan
Päälle joko juustoraastetta , tai koskenlaskija siivuja 
Uuni pariinsataan ja aikaa n. puolituntia

Mailman helpoin ja tosi maukas kasvisherkku 

Ite pakastin loput . Pahanpäivän varalle ;D

Nyt alkaa olla massu täysi ja silmiä painaa joten ei muuta kun heipat kaikille 

Maarit


6 kommenttia:

  1. Lihaton lokakuu on napakka ajatus! Tosin - miehenä etelä-afrikkalainen, niin moinen ehdotus meidän menyyseen saisi eroprosessin alkuun; Kuule, piipahtele intialaisenkeittiön salaisuuksissa, suurimmat herkut ja arkiruuat ovat kasvispohjaisia, ja yleensä helppoja. Salaisuus on mausteissa. Kasviscurryt ja muut padat menevät täällä aina kuin kuumille kiville - miehellekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus " tippui " alaspäin hahahaa. Kummallista tämä on jo toinen kerta kun näin käy , hmmm . Joku tuolla selaimessa pelleilee ;D

      Poista
  2. Arvaa vaan tuliko nälkä tätä lukiessa...no tuli...:)
    Samaa täytyy sanoa Live at N-town...mieheni haluaa lihaa...ja vielä, kun hän meillä tekee ruuan, ei meillä tule lihatonta lokakuuta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisesti taas toi edellinen vastaus putosi tuonne alas :) , hö

      Teillä mies tekee ruuan :) Nam , saat mennä valmiiseen ruokapöytään . Silloin ei kyllä kannata nirsoilla . Toisen tekemä ruoka on niiin hyvää

      Poista
  3. Kiitos vinkistä , kuulostaa hyvälle . Menee kokeiluun ;) Tämä koko homma taitaa mennä yhdeksi suureksi kokeiluksi ja sitte just kun on oppinut niin onkin jo marraskuu ;D
    Ei meilläkään mies suostu ihan mihin vaan pöperöleikkeihin vaan tarvii kuulemma kunnon ruokaa hehee
    Pitää opetella yhdistään noi molemmat , ilman sitä kermaa ja juustoa

    Täällä kirpakka syksy jatkuu ja yöllä oli jo pakkasta , huuuii kylmä

    VastaaPoista
  4. Täällä maha kurisee *murrr*, herkullisen näköisiä juttuja.

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua