tiistai 29. lokakuuta 2013

Loppuuko kasvisten järsiminen huomenna ?

Huomenna olis sitten se viimeinen päivä tätä lihatonta lokakuuta, vaan taidanpa jatkaa kun kerran alkuun pääsin ja olo on ihan todella paljon virkeämpi ilman lihaa.

Nytkin tuon kirjamessu rupeaman loputtua on vielä virtaa vaikka kuinka, toisin kuin viime,- ja sitä edellisinä vuosina

Sen verran oli myönnyttävä että otin puolessa välissä kuuta kalan mukaan ruokavalioon, juustojen jäädessä pois

Mullahan tuli aika koviakin sappivaivoja kaikista rasvaisista juustoista ja pähkinöistä joilla silloin alussa korvasin lihan

Nyt olen kehittynyt tällä kasvis rintamalla jo niin paljon,  että voimme syödä aika-ajoin jopa samaa ruokaa  :))
Alussa ei moinen tullut kuuloonkaan, enkä kyllä yhtään ihmettele jos lapsetkin luulivat silloisia pöperöitä koiranruuaksi , hahahaahahaaa

Pastakastikkeista on tullut pravuuri ja olenpahan oppinut käyttämään soijasuikaleitakin jo niin että maistuvat,- ei niin alman ruualle

Huomenna tulee koko kööri syömään ja luulevat tottakait saavansa lihaisia herkkuja, piiip, väärä vastaus
Mulla on jo kasvis-menyy suuniteltuna ja ainekset hankittuna

Taisivat unohtaa koko lihattoman lokakuun kun tilasivat itsensä tänne juuri viimeisenä päivänä ;D











Takapuoli on kipeänä koko päivän kestäneestä " ratsastelusta ",  oikeasti kipeä uudesta tuolin lisäkkeeatä :))
Kun siitä tuolista nousee niin on olo kun lännensankarilla ikään,  ehe

Kello käy ja ukkokulta valittaa flunssaista oloa , hmmm. Taidan lähteä "myrkyn" keittoon , ha

Tai niin tuota makoisaa juomaa meillä kutsutaan ;D - Inkivääri, valkosipuli ja jos on oikeen kiltti niin saattaa saada siihen myös lurauksen hunajaa, namia kerrassan ja teho on taattu

Heissan kaikille ja pysykäähän terveinä


                                                                              Maarit






8 kommenttia:

  1. Voi, pystyisinpä minäkin lihattomaan elämään. Tai varmaan pystyisinkin, jos muut perheessä eivät tinkaisi lihaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa oli meilläkin hankalaa kun mies ei muka saanut tarpeeksi ravintoa,- rehuista , ha
      On sillä vieläkin hk-lenkki kaapissa pahan ruuan varalle :)
      Ite en kyllä kaipaa enää lihaa, nyt kun tuo ruuan laittokin alkaa sujua ja yhä vähenevässä määrin korvaan aterioita leivällä. Myös pakastin on verraton apu silloi kun ei hoksottimet pelaa. Usein teen miehelle suuren laatikon, jota voi sitten paistaa muutamana päivänä peräkkäin .)
      Olo on kyllä kevyt ja mieli virkeä, jotenkin ajatuskin on kirkkaampi

      Suosittelen, jos vaikka kesällä grillikaitena, tai kun miehelläsi on kesäloma ja hän voi loihtia niitä taivaallisia herkkuja muulle poppoolle , he

      Poista
  2. Voi, hieman harmittaa etten sitten aloittanut sitä lihatonta lokakuuta, jota jo suunnittelin. Keväällä olisi hyvä ottaa tuollainen kuukausi toteutettavaksi.
    Voi että noi sinun piirroksesi ja korttisi ovat sitten ihastuttavia:)
    Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, aloitat sitten lihattoman marraskuun ;D Kannattaa vaikka voi tuntua vaikeelle . mieli on niin virkeä etten muista koska olis viimeksi ajatus kulkenut näin .

      Vähän sellanen ikuinen sunnuntai olo ;D

      Ihanaa lokakuun viimeistä sinne myös

      Poista
  3. meillä erittäin lihaisa lokakuu takana. hirvenlihaa laitoin tänäänkin pakastimeen erilaisina versioina toisakymmentälioa pitkän matkaa.

    ps:huomennako jo lopetat vaikka kuukausi loppuu vasta torstaina?

    VastaaPoista
  4. Täh, loppuuko se vasta torstaina , hahaa.

    Päivistä en tiiä mittään ;D Enkä taida lopettaa silloinkaan kun ei meillä ole hirvenlihaakaan :) Mielettömän hyvää, siis hirven ja peuran liha olen muutaman kerran saanut syödä.
    Onnekas sinä jonka pakkanen täyttyy moisista herkuista

    Meillä suvussa ketään ei metsästä, eikä täältä päin saa muutakuin sika-nautaa tai kanaa

    Taidan siis jatkaa kasvis ja kalalinjalla ainakin noin jouluun saakka.
    Ilman kinkkua en aio kärvistellä jouluna. Viime joulun alla söimme kolme kinkkua ;D

    VastaaPoista
  5. Sitä voisi aloittaa pitämällä kerran viikossa kasvisruokapäivän...sitten aina lisätä jos hyvältä tuntuu...:)
    Nuo sinun korttisi ovat ihania!

    VastaaPoista
  6. Olen noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota toista vuotta ja huomaan olevani paljon virkeämpi ja energisempi, kuin ennen ruokavalioon siirtymistä. Kotimaisia marjoja ja paljon kasviksia kuluu joka päivä ateriaani. Lisänä joko kalaa tai kanaa. Harvemmin lihaa. Painoa on lähtenyt ohessa vajaat kymmenen kiloa. Korttisi ovat satumaisen kauniita ja niin ihanan nostalgisia. Niitä voisi katsella vaikka miten kauan.

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua