sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ruoka

Täällä kun on noita elämän muita aktiviteetteja aika niukanpuoleisesti niin elämä pyörii aika vahvasti ruuan ympärillä .
Oikeastaan paikallisten asukkaiden aika kuluu aamusta iltaan ruuan valmistuksessa tai sen esivalmistelussa . Mitään valmista ei ole ,  kaikki tehdään alusta saakka itse .
Ruoka onkin taivaallisen hyvää .
Luulin tänne tullessa että Petri kuolee nälkään täällä .  Hällä on niin herkkä vatsa ,  mitään mausteita ei saa kotona laittaa ruokaan.
Chilistä ei voi edes puhua ilman hikikarpaloita otsalla :)

Vaan  täällä kaikki on toisin . Ruuat ei ole tulisia vaikka niissä on chiliä . Ruuissa maistuu kaikki maut kevyinä ja hentoina , vaikea selittää . Monta pientä vivahdetta suussa yht´aikaa ,  eikä mikään maku nouse toisen yli, Lurps .)

Pienet kaislamajat autioilla rannoilla . On ehkä parhaita :)
 Koko suku  viettää niissä kaiket päivät korttia pelaten ja taivaallisia ruokia tehden,  ja aina välillä joku onnekas pysähtyy niitä maistelemaan :)

Me ajettiin eilen rantaan skootterilla ja päädyttiin sellaisen kaislamajan pihaan,-  Jäätiin ja syötiin mielettömän hyvää kalaa .

Aikamme siellä " rupateltuamme " hyvä vitsi tuo rupattelu ;) (no, yksi pojista puhui thai-englantia kohtalaisen hyvin ) saamme tiistaina mahdollisuuden lähteä saaren ympäri, ja siinä samassa vähän kalastellakkin jos vaikka ahti olisi suotuisa :)
Kalat voimme kuulemma pitää , hah;)) Robinsson Grusoe tekee nuotion tuonne rantaan ja paistaa kalat

Huomenna siis kalastamaan .

Tänään istuskellaan satamakahvilassa,  nautin  täysillä tuosta satamasta
Siitä kuhinasta mikä siellä päivisin käy  ,  siitä tuoksusta ja aika kovasta metelistäkin .
Voisin kait istua siellä aamusta -iltaan ;D


                                             Onkohan tässä syntymässä kunnon kalavale ;D



      Juuri pyydettyä kalaa ja kummaliisia lonkeroita ja kun yhteistä kieltä ei ole ,  tuodaan menyy näytille ;)
                  Valitsimme nuo kaksi ja hetken kuluttua ne olivat herkullisina lautasellamme



                                                            Kalan lisukkeet sai kyytiä " vesurilla "


Jälkkärit syötiin satamassa niin´kuin melkein joka ilta . Täällä verhot suljetaan aika tasan kello 6 .
 Pimeys laskeutuu minuuteissa ja yht´äkkiä on kuin yö ja iltaelämä satamassa voi alkaa


                                              Uppopaistettua jäätelöä , elävän orkkidean kera

                                                                    """""""""""""""""""""""""""""
   Rakennustyöläisten päivä on pulkassa ja joukko odottelee venettä saapuvaksi , näin tapahtuu joka päivä kello viisi ;) Jokko on työssä suuren , ehkä koulun rakennuksilla . Siellä Betoni kulkee ihmisketjussa ja pienimmät ja ketterimmät pystyttävät kattopalkkeja . Huiman näköistä touhua kuin paraskin agropatia näytös




                                         Ja sitten muutama kuva siitä huimasta iltaelämästä ;)

                   Ensin skootteri pitää tankata . Ja totta , meidän piti vaihtaa menopeliä vihreästä - punaiseen .
                                                          Vaihteeksi katkesi jarrukaapeli ;)
                                     Ei hätää,  jostain löytyi punainen tilalle ja matka voisi jatkua ;)







                     Veneet kulkee illallakin . Tämä tyttö koulupuvussaan on lähdössä kotiin mantereelle


                           Ja kuten kuvista käy ilmi niin täällä ei kovinkaan kummoista iltaelämää ole .

                                        Ja kuitenkin kaikki on niin täydellistä juuri tälläisenä

                                                                   
                                                                       

                                                                     Terveisin  Maarit

16 kommenttia:

  1. Niin erilaista ja mielenkiintoista ja hippasen lämpimämmän oloista kuin täällä juuri nyt :)

    VastaaPoista
  2. Nää sun postaukset on aivan ihania. Kiitos ja mukavaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , tämä on sellaista aivojen nollaamista ;) ja päiväkirja kotijoukoille ei sitten tarvitse soitella kun voi lukea täältä että henkissä ollaan ;D

      Poista
  3. Upea päästä matkalle mukaan näiden ihanien kuvien kera :)

    VastaaPoista
  4. Oi mitä kalaruokia.Mukavaa loman jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuat täällä on mahtavia , ihan parasta ;D

      Poista
  5. Ihania tunnelmakuvia. Ihanaa lämpöä. Ihanaa ruokaa. Aah! Melkein kateeksi kävisi, jollen ajattelisi, että sä olet tuon ansainnut;) Oikein onnistunutta loppulomaa teille sinne!

    VastaaPoista
  6. Mukavalle näyttää tuo elo siellä. Hyvä ruoka on jo puoli lomaa...;O)

    VastaaPoista
  7. On kyllä mielettömän upean näköinen paikka ja mikä ilmasto, eikä ötököitäkään tai käärmeitä pelättäväksi - tuo on oikea paratiisi!
    Hassuja olette, jos takaisin sieltä tulette, heheh! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitten kuitenkin koti on aina koti, ja kun välillä käy jossain on sitten kiva mennä kotiin ;)

      Poista
  8. Mutta hei, vaikka on aivan loistavaa seurata tätä teidän lomablogia, niin nyt kyllä pidät edes parin päivän loman myös täältä netin maailmasta - kunnon irtiotto kaikesta! Nautitte vaan siellä olosta - kellot, kännyt, tietsikat yms kaikki pois hetinyt! :-) Kuullaan sitten taas muutaman päivän päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä keino nollata eiliset tapahtumat , että pää vastaanottaa uusia ja myös kiva kotijoukkojen lukea , ettei tarvii pohtia mitä kuuluu ;D
      Aikaa tän tekemiseen kuluu n, 15 min. Ja tuleepahan aina iltaisin kun kylä hiljenee , järjestettyä edellisen päivän kuvat . Oiva terapia muoto

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua