keskiviikko 15. toukokuuta 2019

välillä maalataan seiniä

Hauskaa että välillä saa tehdä muutakin ku aina niitä samoja hommeleita. Ja vaikka taiteiluahan tämäkin työ oli, ni silti niin kivan erinlainen.

Tyrannosaurus rex kahden pienen pojan tulevaan leikkihuoneeseen.

Suoraan seinään maalatessa on tekniikka aina pikkasen erinlainen kuin kankaalle malatessa.
Ja varsinkin lastenhuonetta tehdessä pitää ottaa huomioon seinän puhtaana pito, eli maalin täytyy kestää pyyhkimistä ja kunnon pesuakin.

Dino siis syntyi tavallisilla seinämaaleilla. Aika könkköä tavaraa, noin niinku taiteilun kannalta ja
vielä kun toiveissa oli että työ tehtäisiin vain muutamalla hillityllä värillä, ni siinähän sitä haastetta piisasi.

Kaikista haasteista huolimatta, oli kyllä kiva työ ja siellä se dino nyt innokkaana odottelee uusia leikkikavereita.

Toivottavasti se ei syö niitä, hah !




Naama maalissa ja eväätkin jäi kotiin. 
Onneksi raksan jääkaapista löyty makkaraa.


******
 Eilen ilma tuntu niin kesäiseltä että vein mun äitienpäiväkukatkin ulkoilmaa haistelemaan.
En kuitenkaan istuttanut niitä vielä purkkeihin, sillä meillä on ollut joka yö pakkasta.
Annoin niille vaan vähän esimakua tulevasta kesästä ja yöksi kiikutin ne takaisin sisälle



 
Heti kun ilmat lämpenee niin ruokakin muuttuu kesäisemmäksi 
ja tottahan se piti heti silliäkin hakea kaupasta, nam



Loppuviikoksi on luvattu mahtavia kelejä.
Josko noilta remppahommilta kerkeis sen verran, että jotakin kukkiakin sais aikaseksi muuallekkin kuin paperille. Mulla ei vielä ainoatakaan kesäkukkaa missään purkissa


Semmosta 

Ja nyt pitää lähteä töihin....

Tänää ei olekkaan mitään kivaa tiedossa. 

Meillä taas yksi remppa juttu meneillään ja mun hommelina tänään on repiä tapetit irti seinistä. Ja mitä eilen katoin, ni joku pöhkö on siellä maalannut tapetin päälle ja nyt mun tehtävä on repiä ne tapetit maaleineen irti sieltä seinistä. Argh !

Ei muutaku varapäreet mukaan ja menoksi



Kivaa ja aurinkoista päivää kaikille 

Nauttikaahan !

Maarit

6 kommenttia:

  1. Huikean upea dino, oot sä sitten megalahjakas. Tsemppiä sen tapetin kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Tsempit tuli tarpeeseen, hah ! Saldona päivästä : Palanut ranne, rystyset verillä ja loppupeleissä koko p****a piti kuitenkin levyttää, sillä se tapetti ei sieltä koskaan irronnut. Se on välillä sellasta näiden remonttihommeleiden kanssa :D

      Poista
  2. Hieno Tyrannosaurus tuli seinälle ja tuo kukkamaalaus oli tosi herkkä ja kaunis...

    VastaaPoista
  3. Mieletön dino, asukas on varmasti mielissään. Dinomania on melkoisen vaikea "tauti" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet pojat joiden huoneeseen tuo tuli, niin saivat itse päättää kuvan. Kaikkein pelottavin tietenkin. Pojat toivoivat vielä, että tuon suusta olisi roikkunut joku " raato " mutta siinä vaiheessa onneksi tuli vanhemmilta stoppi, hah !Pienet pojan on kyllä niin hauskoja ja omaavat mielettömän mielikuvituksen.

      Poista

Kommentti näytetään hetken kuluttua