Voi sitä riemua kun hihna irroitetaan ;D
Onni on onneksi niin kiltti että voi kulkea vapaana järvellä ja metsässä
Onnin jäljet
Vain kerran Onni osui latuun, muuten juoksi omilla laduillaan
Aamulla lueskelin aamukahvin seurana blogeja ja haikeana katselin Cherin ( autuas olo ) kuvia hiihtolenkistä jäällä .
Kuinka kauas sitä pitääkään mennä että näkee lähelle ?
Asun nimittäin lähes järven rannalla
Eipä vaan ole näinä vuosina käynyt mielessäkään lähteä sinne hiihtämään
Cherin blogista sain valtavan ahaa-elämyksen
Oli tarkoitus toivoa uusia suksia syntymäpäivälahjaksi
suksia jotka sopivat hienoihin latuihin joita täällä meillä piisaa
Näitä kulmia kutsutaan ihan yleisestikkin
- pikkulapiksi -
hienojen latuverkostojensa vuoksi .
Ovathan ne upeita , vaan eivät kuitenkaan meikäläistä varten
Tykkään samoilla niillä kesäisin, ja eteenkin syksyisin
Silloin ne ovat tulleet hyvinkin tutuiksi
Hienoja suo ja kansallispuisto alueita
Erittäin hyvin hoidettuja, sekä kesällä että talvella
Mutta että järvelle hiihtämään , aaaah
Ei siellä kummoisia latuja ollut , vaan kukapa sellaisia siellä edes kaipaisikaan ?
Moottorikelkoilla näkyi joku ajelleen , muuten oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla
Enää ei tarvitse haaveilla uusista suksista
vanhat palvelee järvellä loistavasti
Ja nyt
kun uusia suksia ei siis tarvita, ha
taidankin toivoa lahjaksi pientä risteilyä uudella upealla Crase- viking line laivalla
Hinta kutakuinkin sama
saas nähdä kuis käy
Vielä on ihanan päivän illaksikin mukavaa tiedossa
Timo nimittäin juuri soitteli ja kutsui illalla syömään , nam
Mitähän herkkua lie taikonut
Nyt hetkeksi vielä oikeiden töiden pariin, ja sitten
Hi, Hyvästit dietille
Terveisin Maarit