Syksy on jo pitkällä, joten on syysistutusten aika.
Krysanteemit alkaa vedellä viimeisiään. Ovat tainneet saada vettä joko liikaa, tai liian vähän, sillä osa kukista on muuttunut ruskeiksi. Nyt kunnossa olevat krysanteemit saavat armonaikaa vielä sen aikaa minkä pysyvät kauniina ja sen jälkeen heitän ne armotta uusien istutusten tieltä. Osaan ruukuista hain jo eilen uudet kukat.
Päädyin tänä syksynä vaaleanpunaisiin callunoihin, muraattiin ja tuijaan
Calluunaa kun kastelee pakkasten tuloon asti, ettei se kuivu, niin kestää kauniina koko talven ja
muraatti mulla ainakin tähän saakka kestänyt jopa pakkasta.
Ladoin korkean ruukun pohjalle suuria kiviä ettei tuulet heiluttele sitä kuten viime talvena, jolloin ne lentelivät ympäri pihaa. Keräsin istutukset moneen kertaan rappusilta takaisin, ja siltä ne kyllä loppu talvesta näyttivätkin :) Jospa tänä vuonna säästyisin moiselta...
Kylmä on !
Meillä aamulla 3 astetta lämmintä. Kohta saa kaivella talvivaatteet esiin. Ensimmäisten kunnon kylmien päivien tultua, sitä aina ihmettelee, että miten sitä ikinä löytää talvella tarpeeksi vaatteita päälleen, kun jo nyt tuntuu että on syväjäässä aamusta iltaan. Lenkille lähtiessä ei tiedä mitä laittaisi päälleen kun lähtiessä on kylmä ja hetken kuluttua armoton hiki. Onneksi sen tietää, että tähän lämpimästä kylmään kestää tottua vain muutaman päivän ja sen jälkeen tämäkin 3 astetta tuntuu ihan hyvälle, kunhan ne oikeat vaatteet on kaiveltu esiin
Syksy on kuitenkin niin mahtava <3
Karvat ja kutimet kaiveltu esiin. Mikäs sen ihanampaa <3
mahtavan kirpeetä syystiistaita !
Maarit
Kauniit syyskukat ja istutus. Samoja puuhia täälläkin touhuttu.
VastaaPoistaKiitos :) Turvallisilla valinnoilla mennään. Entuudestaan tietää, että nuo pysyy kauniina koko talven. Mulla vielä monta ruukkua odottamassa että krysanteemit rupsahtaa ja niiden ruukkuihin saa uusia kukkia tilalle. Ihanaa puuhaa raikkaassa ulkoilmassa !
PoistaKauniit syysistutukset. Minä olen jo kahteen kertaan mennyt takapihalle kesäkukkia nyppimään pois, mutta siellä ne vaan pelargoniat kukkii :)
VastaaPoistaIhanaa syyskuun viimeistä viikkoa <3
Kiitos :)
PoistaPelaguut onkin ihania ja kestää tosi pitkään, jopa pientä pakkasta. Mulla ei tänävuonna ainoatakaan pelarguuta. Ihmettelelen kyllä miksi ei, hah !
oikeen mukavaa viikkoa sinulle myös !