Meille on eilisillan ja yön aikana tullut talvi. Aamulla herätessä näytti siltä kuin joku olis taikasauvalla heilauttanut kaikki värit pois :)
Aika ihanaa kuitenkin vaikka värit katosivatkin. Toivottavasti tämä ihana valoisuus joka tuosta lumesta tuli, niin säilyis ainaki viikonlopun yli ja sitte vielä kun sais pikkasen aurinkoakin niin johan olis ilmat. Taitaa kuitenkin olla toiveajattelua. Luin säätiedoituksen juuri, hö
No mutta itse asiaan, elikkä tuohon ihanaiseen kalkkimaaliin.
Käväistiin siis eilen ostamassa maalia Sastamalasta. Ihanaisesta uunituoreesta jouluputiikista. Niinan sivuille pääset tästä
Jouluinen puoti oli täynnä kaikkea muutakin kaunista ja ihanaa. Pääasiassa kuitenkin Jeanne d `Arc Livingin tuotteita ja tämä kyseinen kalkkimaali on siis JDL,än maalia ja sitä saa vain kyseisen tuotemerkin jälleenmyyjiltä
Turha on varmaan sanoa että meillä on maalisuti heilunut.
Ainahan se täällä heiluu muutenkin mutta nyt ihan uudella innolla kun on jotakin uutta ja erinlaista kokeiltavaa. Tämä on taas niitä juttuja, että kun on oikeen kiirus niin minä keksin jotakin ihan muuta hommaa joka vie mennessään. Viimevuonna samaan aikaan kesken suurimman messuhässäkän aloin väsätä paperinukkeja yötä päivää ;D
Aloitetaan nyt kuitenkin puulaatikosta.
Tämä vanha rämä sai uuden elämän valkoisesta maalista.
Maalit on valmistettu vanhan reseptin mukaan ja se sisältää 100 % luonnonmukaisia tuotteita.
Maalipurkkeja löytyy kahta kokoa, 100ml ja 700ml.
Maali on todella riittoisaa ja kaikkeen mitä maalasin riitti pieni purkki maalia
Ensimmäinen kerros tuntui kuin olisi laittanut vedellä sekoitettua todella löysää maalia pintaan ja ajattelinkin siinä vaiheessa, että juu,u tämä olikin taas ihan liian hyvän kuuloista ollakseen totta ja lopputulos olisi kuitenkin ihan p******ä ;)
No onneksi kuitenkin annoin lokerikon kuivua rauhassa hetken, sillä juuri ennen roskistuomiota laitoin kokeeksi vielä toisen kerroksen ja Avot, maalihan alkoi peittää.
Siitä innostuneena jaksoin odottaa seuraavaa kuivumiskerrosta ja sitä seuraavaa.
Kaikkiaan kolme kerrosta jouduin laittamaan tuohon lokerikkoon. Se oli kyllä maalaamaton vanha mikälie vanha naulalaatikko ja imi ehkä sen tähden maalia monta kerrosta
Lopputulos on kuitenkin hyvä.
Luistimet maalasin samalla tavalla. Monta ohutta kerrosta ja annoin kuivua kunnolla siinä välissä. Maali onneksi kuivuu todella nopeesti, joten tälläinen hätähousukin jaksoi odottaa kuivumista..
Kerrankin :)
Kun olin maalannut viimeisen kerroksen luistimiin niin pyyhin sieltä täältä kuivalla sienellä jotta pinnasta tuli kuluneen oloinen.
Ai niin, nämä pikkupojan luistimet olivat siis alkujaan ruskeat
Maali on vesiliukoista joten pensselit ja kädet on helppo pestä kun saa hommat valmiiksi.
Kuivumisen jälkeen maalipinnasta tulee mattamainen ja erittäin vintagehenkinen. Saman merkin vahaa kannattaa käyttää maalauksen jälkeen jos esine joutuu kovaan kulutukseen
Ihana maali !
Myös munamaalaamo on täydessä käynnissä ja lisäilen niitä viikonlopun aikana tuonne kaupan puolelle
Illalla menenkin Honkilahdenkoululle Pyryiltaan myymään joulukortteja :)
Kaikki lähellä asuvat mukaan vaan.
Pyryilta on lämminhenkinen tapahtuma. Itse ajattelin ostaa sieltä isänpäiväksi vaikka mitä herkkuja kuten viime keväänä esim, äitienpäiväherkut .
Honkilahden koululla siis tänään 18 - 20
KAIKKI MUKAAN
Maarit
Muistakaahan osallistua Tampereen messulippu arvontaan :)
Mielen kiintoinen uusi maalituttavuus. Tosi nättiä jälkeä tekee.
VastaaPoistaLoisto maali ja jälki on juuri sellainen kuin haluaa. Saa todella kaunista ja mattapintaista jälkeä esim. huonekaluihin ja sitten taas jos haluaa tuollaista jota tuossa lokerikossa on, niin sekin onnistuu. Mitä vaan voi maalata tuolla
PoistaIHANA MAALI ja tämä ei ole edes maksettu mainos vaan ostin maalin omilla rahoilla ja kehun sitä koska se on niiin loisto tuote, heh ;D
Ihana asetelma. Ja tuo maali alkoi heti kiinnostaa.
VastaaPoistaKiitos :) Maalia kannattaa kokeilla. Ihastuin itse ihan täysin. Maali on riittoisa ja siitä tulee uskomattoman kaunis pinta
PoistaKivoja juttuja olet taas tehnyt. Täälläkin tuli talvi, ja talvivaatteet pääsivät kunnon testiin. En tiedä, vaikuttaako tuo mereltä tuleva kosteus jotenkin, mutta nollakeli on usein kylmempi meillä kuin kymmenen astetta pakkasta :)
VastaaPoistaKiitos .)
PoistaMerituuli tosiaan tekee ilmasta kalsean. Turussa asuessa oli aina kylmempi kuin täällä 80km kauempana.
Villasukat on kovassa käytössä
Ihanasti maalasit luistimet. Niistä tuli niin kauniit :) Kalkkimaalit on ihanan mattapintaisia!
VastaaPoistaHeh, munamaalaamo - kuulostaa loistavalta!
Luistimet on suloiset kun ovat kokoa 26 - 27 pikkupoikien hokkarit ehkä 70 luvulta. Laitan ne suuren havukranssin sisään
PoistaMunamaalaamo työllistää näin joulun alla, he ;D
Minkälainen tuo maalin pinta on pölyn keräämisen kannalta? Mietin voisiko tuolla maalata pöydän? Kiva kun kerrankin linkki sisustuskauppaan, joka ei ole niin kaukana :)
VastaaPoistaMaalin pinta on huokoinen mutta Niina suositteli vahaa joka levitetään maalin pintaan jos siitä haluaa kovemman. Tuolla voi maalata kangastakin. Vanha tuoli vaan kirppikseltä ja maalia pintaan ;D
PoistaNiinan puoti, Keltainen Kartano on ihana syvällä maaseudulla sijaitseva joulupuoti.
Auki muistaakseni torstaisin ja lauantaisin. Kannattaa kuitenkin katsoa tarkat aukioloajat keltaisen kartanon sivuilta
Ihanaa jälkeä olet saanut aikaan!
VastaaPoistaFantastinen maali ;D
PoistaTarvisi niin tilata jostakin näitä vintage paintteja. Eilen juuri kyselin kalkkimaali ryhmässä näistä maaleista facebookissa. Olisi vähän projektia meneillään ja siihen tarivitaan kyllä vintage painttia tälläkertaa! :)
VastaaPoista"käväseppä tsekkaamssa se mun 2 blogi valkea harso", löytyy mun tiedoista, sitten kun kerkiät joskus ja on aikaa! :O