torstai 26. maaliskuuta 2015

Pastellivärejä

No nih, oiskohan sitä nyt syöty tarpeeksi merimiespihviä ja messuhommeleita, nam kumpainenkin ;D

( edellinen otsikko : ruuaksi merimiespihviä ja messuhommia, heh !! :)

Eilen ei siis syöty enää kumpaakaan vaan kulutettiin osa päivää haahuilemalla Hulluilla Päivillä 

Muina vuosina kun ollaan päästy lähtemään jo aamusta niin ollaan aina saatu, mitä kulloisellakin kerralla on ollut ostoslistalla. 

Nyt jäätiin olman aurinkolaseja, ainoita jotka oikeasti oli tarkoitus sieltä ruuan lisäksi ostaa

Mutta ei hätää, kyllähän sitä nyt naiset aina keksii vaikka mitä muuta ostettavaa 

Ihania pastellisävyjä kaikkialla, vaatteissa ja sisustustuotteissa

Ostin kumpaakin kohtuudella

Paidan, pienen maton, huivin, kukan, akvarellivärit ja pastellisia mantelinamuja 






Sellaiset ostokset näiltä Hulluilta Päiviltä .

Kaupoissa on mukava kierrellä, mutta mulle kyllä riittää mainoisti tämä, kaksi kertaa vuodessa tahti

Kotiin tullessa oli postipoika tuonut mukavan tervehdyksen, kiitos Paula <3

*'*
Jassoo, sitä pitäis sitte vissiinki lähteä tuonne alas juomaan lasillinen vettä. 

Munakello pirisi. 

Miten voikin olla niin vaikeeta muistaa juoda ilman muistutusta, hö 

Ja

Miten vaikeaa voi olla ylipäätään juoda se 2 dl vettä tunnissa. Tuntuu että munakello pirisee alvariinsa 

Ei auta, alakertaan vaan ja hörpsis...

Aurinkoista päivää teille 

- Maarit -



2 kommenttia:

Kommentti näytetään hetken kuluttua