tiistai 10. kesäkuuta 2014

Sellasta tänäpä

Tänäänhan on se eilisen luvattu hellepäivä näköjään tulossa.

Heti aamusta on ihanan lämmin ja aurinko paistaa pilveettömältä taivaalta

Näistä ihanista seikoista johtuen taidan laittaa tänään rukkaset naulaan ja pensselit santaan, ja suunnata jokilaivoille oluselle, tai torille, tai ihan mihin vaan missä ei soi joululaulut, hoh ;))

Päivä kuluu parhaassa seurassa, seurassa  jonka on ihan itse aikoinaan tehnyt ja nyt " vähän " myöhemmin siitä saa kantaa hedelmää....tyttäristä, hi

Asiasta vielä viidenteen. Meillä on niin kuivaa täällä, että nurmikko alkaa ruskistua vaikka mies sitä yrittää kastella letkulla iltaisin





Ja kastelihan se  sitten minutkin mutta onneksi vaan ikkunan läpi.

Pelästyin kuitenkin siitä sen verran, että aloin hulluna huitoa käsillä sillä seurauksella, että likainen akvarellivesi levisi pitkin täpötäyttä työpöytää ;D


Siinä oli katastroohvin ainekset lähellä.

Kaikki piirustukset kun on meikäläisellä siinä aina iloisesti leviänä ja sekaisin

No, mutta onneksi ei kuitenkaan mitään tärveltynyt.

Mitä tästä opimme ? Emme mitään, huoh ( toivoton siisteyden suhteen ;)

Puutarha on huomattavasti raikkaamman värinen kun sai vettä ja mulla on niiiin puhdas työpöytä, hetken....

Voin siis aloittaa huomenna puhtaalta pöydältä, eh !  eli niiltä osin valtakunnassa kaikki hyvin





Nyt vielä hetken yhden suloisen vauhtiveikon kaitsemista ja sen jälkeen jokilaivat kutsuu ja toivottavasti saan vielä oikeen herkkuruokaakin arkisten pikaruokien sijaan..:)

Nauttikaahan ihanasta ilmasta

Maarit

1 kommentti:

Kommentti näytetään hetken kuluttua