Myös omassa pihassa on aarteita vaikka kuinka tähän syysaskarteluun. Vaahteran ja tammen lehdet ois upeita myös, mutta niitä mulla ei valitettavasti ole.
Kranssin tekeminen on helppoa.
Ensin tarvitaan tietenkin sopivaa luonnonmateriaalia, sakset ja rautalankaa tai narua sitomiseen. Helpoin ratkaisu on taivuttaa pohja joko pajusta tai ostaa valmispohja kaupasta. Kun pajusta tehty pohja on taivutettu renkaaksi ja sidottu rautalangalla, niin siistitään harottavat oksien päät. Kiedo pohjan päälle sammalta ja sido sekin rautalangalla kiinni pohjaan. Tee tämän jälkeen valitsemastasi materiaalista pieniä nippuja ja kiinnitä yksi nippu kerrallaan pohjan päälle rautalangalla. Kun koko pohja on niputettu, on kranssi valmis.
Helppoa ja kivaa, ja oli materiaali oikeestaan mitä vain, niin aina toimitaan samoin. Pieniä nippuja vieriviereen kunnes pohja on peitossa
Mulla tässä upean värisessä kranssissa sammaleen lisäksi ainoastaan maksaruohon kukintoja. Koskaan aijemmin en ole niitä käyttänyt, enkä yhtään tiedä miten nuo kuivuu tuohon. Ruiskutin lopuksi niiden pintaan hiuslakkaa ja nyt vaan katsellaan ja toivotaan että pysyisivät tuollaisena pitkään.
Myös suurista kävyistä on kiva tehdä kransseja. Valmiin pohjan päälle kiinnitetään käpyjä joko kuumaliimalla tai rautalangalla. Rautalanka parempi vaihtoehto jos aikoo pitää kranssia ulkona
Viikonloppuna valmistettiin lasten kanssa koristeita myös havuista. Lapset askartelivat havupalloja ja ite tein muhkean kranssin ulko-oveen. Meillä on ulko-ovi muuttunut mustaksi ja nyt siihen piti tietenkin tehdä oikeen sellanen överi kranssi <3 Niin Lontoolaista että :)
Lasten tekemät havupallot on myös helppo toteuttaa. Oasis- sienen ympärille kanaverkkoa ja sen jälkeen vaan tökitään havuja kunnes koko pallo on piilossa :)
Meidän talo lehti
Tänään ei kiirettä minnekkään, paitsi että just alkoi kiireet kun autokorjaamosta soitettiin, että voivat ottaa mun auton sinne nyt HETI....
Kutimet syrjään ja korjaamolle, huoh !
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3
Maarit
Ihania kransseja!
VastaaPoistaKiitos 🤗 Syksyn parhaat askartelumateriaalit löytyy luonnosta
PoistaTodellakin ihan megaihana kranssi ja ihanat muksut siellä askartelemassa. <3 Keltaiseen muuten kauhea himo täälläkin.
VastaaPoistaTeillä on kyllä niin mieletön koti, etten ihmettele, että on lehdessä.
Pus <3
Kiitos 🤗 Harvinaista herkkua nykyään, että saan pikkuisia tänne koko viikonlopuksi. Niillä alkaa olla jo ne omat jutut...
PoistaTosta keltaisesta. Mulla kanssa aivan älytön himo siihen ja mieti 😆 Ostin keltaiset saapikkaat.... niin se mieli muuttuu, kun alkusyksystä se yksi keltainen paitakin oli muka liian räikee, hah
Kylläpä tulikin kauniita!
VastaaPoistaKiitos Anni <3
PoistaSiis wautsi mikä kranssi, upean väristä tuo maksaruoho! Ihania apulaisia sinulle on siellä ollut ja upealta näyttää nyt sisääntulo teidän kotiin!
VastaaPoistaOnnea myös lehteen pääsystä <3
Kiitos outi <3 Maksaruoho on upean värinen ja toivottavasti pysyy tuon värisenä vielä pitkään. Ainakin aamulla kun pikku pakkanen oli sitä puraissut yöllä, niin näytti hyvinkin freesiltä Musta ovi toi kyllä ryhtiä tuohon sisääntuloon <3
PoistaTerveiset Villa Kardemummasta ja Oulun pakkasista!
VastaaPoistaJuuri tänään mietin ulko- oveen kranssia ja materiaaleja, joista sen väsäisin. Taidanpa mennä metsäretkelle, jos lopputulos on noin upea!
No heippa vaan sinne Villa Kaardemummaan <3. Nyt kannattaa tosiaan mennä metsään hakemaan aineksia kransseihin. Lumen tultua homma vaikeutuu huomattavasti. Mukavaa syyspuuhaa noiden väsääminen !
PoistaTulipa tosi hienoja ja isoja kransseja, havupallot taidan jättää vähän myöhempään ajankohtaan että säilyvät ainakin loppiaiseen asti, joskus on säilynyt kauemminkin. Ihania apulaisia, Teillä oli jo oikea halloveenitunnelma ja huikeat leivokset.
VastaaPoistaMietein samaa, että mahtaako havupallot kestää kun nyt jo tekee. No, jos ei säily niin nyt lapsilla on tieto/taito tehdä uusia palloja terassia koristamaan. Meillä tosiaan oli huikeat halloweeni leipojaiset :) Itteäkin pelotti syödä hämähäkkejä, hyi :D
PoistaMahtavan kokoisia kransseja <3 Ihana että muksut mukana taiteiluissa ja hurrrjia herkkuja teillä ollut tarjolla :)
VastaaPoistaSuuruudenhulluus iskee aina välillä 🤣 kun kerran tekee niin tekee samalla sitte vähän isomman :). Lapset ihan parasta seuraa askartelujommissa ja niiltä saa upeita ideoita.
PoistaUpeita, suuria kransseja ja kivat Halloweenit :)
VastaaPoistaMukavaa marraskuuta!