tiistai 8. marraskuuta 2016

Reippauspalkinto ja vuoden ekat tortut

Reippauspalkinto ! Kyllä !

Meillä lapset saa reippauspalkintoja, ja aikuiset myöskin, jos siis on ollut oikein erityisen reipas, he :)

No minä kuulemma olen ollut.  Olen jaksanut maalata omien töiden lisäksi kaksi suurta remonttikohdetta lyhyen ajan sisällä, ja sen lisäksi olen kuuleman mukaan kitisemättä viettänyt pari viikkoa yksin kotona koska mies on tehnyt vielä minuakin pidempää päivää omassa kohteessaan
Nyt onneksi molemmat onnellisesti ohi ja on aika alkaa suunitella jo vähän jouluakin. No onhan mulla tässä vielä pikkasen hommia ennen sitä joulun laittoa, nimittäin parin viikon päästä koittaa Tampereen kädentaitomessut ja arvannette varmaan että mulla homma pikkasen hakusessa tällä hetkellä.
Sulat ja siivet odottavat sutikoitsijaa, joulukortit pussittajaa ja minä aivan kuutamolla :) 


  Reippauspalkinnoksi valitsin ihanan Haltin ulkoilutakin <3


Tällä takilla mennään tämän talven vaellusretket !


Lämmin takki tuli hankituksi kyllä niin oikeaan aikaan, sillä meillä täällä on ollut oikeen kunnolla pakkasta yöllä,  ja miten ne ekat pakkaset voikin aina tuntua niiiin kylmiltä, hrrrr !

Ihana kuitenkin että pakkasia tuli. Vaikka mun on sitä jotenkin tosi vaikea edelleenkään käsittää, että nyt on todellakin talvi...

Ainoastaan kalenterista katsomalla tajuaa että on marraskuu ja talvi.


 Eilen oltiin eka kertaa ties kuinka pitkän ajan jälkeen kotona samanaikaisesti. Sen kunniaksi herkkuruokaa ja tään vuoden ekat joulutortut. Ai että miten hyvältä maistuikaan !












Semmosia täällä...

Tänään on taas tiistai ja minun ja Pepin lounastreffit  :) On se semmosta nykyään että melkein kalenterista saa katsoa, että milloin kerkee noita pikkusia tavata. No me ollaan vanhimman kanssa päätetty käydä lounastreffeillä tiistaisin ja siinä sitten herkuttelun lomassa vaihdettu kuulumisia...

Ei se määrä vaan se laatu, hah !

Joopa joo ! Jospa sitä sitten tuonne metsään ennen niitä treffejä, ja ennen kuin levittää taas kaikki maalausvehkeet keittiön pöydälle... Tämä on sitä aikaa vuodesta kun meillä on kaikki paikat täynnä mun maalauksia joko valmiita tai kuivuvia pohjia ..
Mutta näillä taas mennään..

Ihanaa tiistaita kaikille <3

Maarit

7 kommenttia:

  1. No oot kyllä ollu ahkerana! Reippauspalkinto on ansaittu! =)

    Ihanat nuo tähtimukit. Mistä ovat??

    Mukavia lounastreffejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heli :) Kiva kuulla sinusta :) Joo tässä on tosiaan painettu muutama viikko noita maalaushommia about aamu kasista ilta kymppiin. Nyt alkaa sitte varsinaiset omat hommat olla aikas rästissä ;) Se on välillä tämmöstä tämä freelanserin elämä.Mukit on semmosen keraamikon kuin : Eevan savipaja. Kannattaa kysellä

      Poista
  2. Kyllä kannattikin olla reipas, kun noin ihanan takin sait palkinnoksi!
    Ihana tuo kolmas kuva teranssistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Ihana takki :) Kevyt, lämmin ja ehkä numeron liian suuri, hahaa ! Kuva on aamulla otettu ja siinä näkyy mielestäni hyvin se miten sisällä on lämmin ja ulkona kylmä

      Poista
  3. Tuollainen takki kyllä lisää reippailuintoa - tosin täällä ei taitaisi olla tuostakaan apua;)
    Aurinkoisia maalauspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  4. Täysin ansaittu takki. Hyvännäköinenkin, siis rouva ja takki :)

    VastaaPoista
  5. Ihana takki. Ja mikä hieno idea on reippauspalkinto, pitää ehdottaa perheessä :)

    VastaaPoista

Kommentti näytetään hetken kuluttua