Heippa taas
Pientä taukoa on tullut väkiselläkin näihin kalenterin luukkuihin
kun tahtoo noi joulukiireet olla aikamoiset :)
Eilen oli, ja nyt pitää kyllä rehellisesti myöntää että, onneksi oli...
Viimeinen viikonloppu näitä korttihommia.
Eikä silloinkaan kaikki sujunut ihan niinkuin olis pitänyt.
Oli sairastumisien vuoksi liian monta liikkuvaa osaa yhteen viikoloppuun
ja siitä syystä jouduinkin perumaan odotetut Ruukinpuiston joulumyyjäiset
Pahoittelut kaikille jotka olivat sinne tulossa korttikaupoille
No, aina ei kaikki mene suunitelmien mukaan ja sekin on vaan hyväksyttävä
Viikonloppu sujui kaikesta säätämisestä huolimatta Vanhalla Suurtorilla leppoisasti
Ihmiset taisivat olla ensimmäistä kertaa, ihan aidosti joulumielellä....
vaaan saattaapi silläkin olla pieni osuus moiseen, että myöskin
mennyt viikonloppu taisi olla ainoa kerta jolloin ei satanut....
Paitsi ihan pikkuriikkisesti tihkua lopussa
Oli myös ensimmäistä kertaa pikku pakkanen <3
Iloinen ja helpottunut joulutonttu siinä poseeraa homepilkkuisen teltanseinän edessä
Vaikka kuinka levittelin teltan seinät aina kotiin tullessa
niin joku mutka sinne oli kuitenkin jäänyt rytylle ja nyt seinässä on pilkullinen taideteos
muistuttamassa sateisesta joulusta
muistuttamassa sateisesta joulusta
No mutta eikös se kuitenkin sovi telttaan josta myydään taidetta :D
Semmoset oli siis tämän vuoden viimeisen ulkotapahtuman tunnelmat
Kiireet ei kuitenkaan lopu vaikka saakin olla tästälähin sisätiloissa, he !
Keskeneräisiä töitä lojuu edelleen pitkin ja poikin permantoa
kauniisti aseteltuna nurkka/per tilaus ;D
Tänään ohjelmassa onkin niiden valmiiksi saattaminen,
pakkaaminen ja postiin vienti..
niin kerkeevät sitten vielä
jouluksi perille
Aamulla joulukalenterista bongattua <3
Mies on aika haka näissä joulutonttu hommissa
Viikolla epätoivoissani etsin saksia ja narua, niitä kuitenkaan mistään löytämättä
No, viikonloppuna kun niitä oikeesti tarvitsin niin aamusella kalenterissa oli yllätys yllätys
Narukerä ja uudet sakset
Kyllä on järkevä tonttu, hih
Nyt tänä aamuna kun tonttu luuli mulla olevan aikaa rentoutua rankan viikonlopun jäljiltä
niin oli kalenterissa siis kaksi sisustuslehteä
Voi tonttu, kiitos <3
Selailen niitä iltasella ja nautin lasillisen kuumaa glögiä jonka mies oli viikonloppuna saanut
lahjaksi remppaamamme asunnon omistajalta
Glögi oli piilossa ihanassa lyhdyssä
Kiitos Tuula ja Seppo , nam...
Kuvat on taas aamuyöstä napattuja ja siitä syystä kummallisen " kelmeitä " väriltään
Tänään koitan kuvata päiväsaikaan niin tulee vaihtelun vuoksi sinisiä kuvia ;D
Ai niin, tärkein meinasi vallan unohtua....
Arvonnan voittajan julkistaminen
Siipitaulun voitti
riitta.makinen@ppe.inet.fi
Riitta Mäikinen, ONNEA
Voittaja tavoitettu ja siivet pääsevät matkaan
Sittenpä vaan toivotan taas uutta ihanaa viikkoa teille
Maarit
Onpa kaunis piparitalo ♡☆♡
VastaaPoistaOikein mukavaa alkanutta viikkoa!
Ihania tunnelmia ja toivottavasti olo on jo parempi! Onnea voittajalle ja sinne kivaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaIhanaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti kiireet alkavat pian hellittää :)
VastaaPoistaMahdottomasti onnea onnelliselle voittajalle!
VastaaPoistaIhana näköinen myyntiteltta sinulla!