Viikonloppuloma
Extemporee päätettiin käydä viemässä synttärilahja kummipoikani pojalle Sotkamoon.
Pitkä matkahan meiltä on sotkamoon
Semmoset 7h ja rapiat.
Jos kuitenkin mielii nähdä noita pikkuisia livenä niin ei auta, hih
Nuorempana tuo matka ei tuntunut miltään ja saatettiinkin lasten kanssa rullata tuota väliä montakin kertaa kesässä ja kaikilla lomilla myös talvella
Vanhemmiten vissiin matkatkin pitenöö...
Lähteissä perjantai-illalla oli keli aika suhmurainen, vettä satoi oikeastaan koko matkan ja niinpä päätettiin lyhyestä aikataulusta huolimatta jäädä yöksi Jyväskylään.
loma siis alkoikin jo puolessavälissä määränpäätä
Syötiin hyvin ja nukuttiin pitkään.
Aamulla jatkettiin matkaa massut pulleina makoisasta aamupalasta johtuen
Menomatkalla poikettiin vielä pikaisesti Valtimolla sukuloimassa.
Takaisin ajettiinkin sitten sunnuntaina suoraan sen kummempia pysähtelemättä
Reissu oli ihana, vaikka suurin osa siitä oli autossa istumista
Tuntuu kuitenkin, että olisi ollut lomalla pidempäänkin
Pienikin irtiotto arjesta piristää kummasti
Aamulla mies lähti aikaisin töihin ja minä jäin näitä kotihommeleita puuhailemaan
Muutama kuva reissusta, siispä :D
Tuttu ja hyväksi todettu hotelli Paviljonki Jyväskylässä. Tuttu messureissuilta
Mielettömän hyvä italialainen keittiö
Pienellä synttärisankarilla on sormet suklaassa ;)
Tiinan tyttären, Lauran pikkuinen.
Ihana !
Ystäväni vuosikymmenten takaa, Tiina ja hänen aarteensa
Meitä ei erottanut edes 700 km
Vuokatissa, hotellissa jossa yövyimme, oli mahtava ravintola, Kippo
kävimme siellä illalla syömässä porukalla
Silmänruoka on lähes yhtä tärkeä kuin ruuan maku :)
kävimme siellä illalla syömässä porukalla
Silmänruoka on lähes yhtä tärkeä kuin ruuan maku :)
Ja niin tuli sunnuntaiaamu ja koitti kotiin lähdön aika
Kaikki hauska loppuu aikanaan
No, jos sitte kesällä uudestaan
Hyvään aikaan käytiin.
Tälläviikolla on Valtimolle ja Sotkamoon luvattu -30 pakkasastetta, hrrrr
Semmonen viikonloppu extemboree :)
Nyt sitte vaan hommiin ja akvarellisuti heilumaan vimmatusti
Heippa
Maarit
Ihana kun kävitte.. kesää odotellessa ja blogia seuratessa aika toivottavasti hurahtaa nopeasti.. <3
VastaaPoistaMukava oli kyllä käydä, ja jo suunitellaan kesää... josko mökki sieltä järvenrannalta jostakin.
PoistaSaa etsiä ja kysellä jo ;D
Paikallisena tuolla Kipossa on vietetty parit pikkujoulut. Siis aivan ihana miljöö ;) Ja tietysti ruoka on myös hyvää!
VastaaPoistaSiis oih ja voi. Mahdollisuus käydä tuolla milloin vain ;) Tykästyin ruokaan ja tottakait miljööseen
PoistaPienet irtiotot piristävät arkea :)
VastaaPoistaPienikin irtiotto on elämän suola. Välillä vähän pitemmlle ja välillä riittää päivävaellus oman armaan kanssa. Kaikki mikä rikkoo puuduttavan arjen on piristävää ;))
Poista